Artikkelit asiasanalla ‘yliopiston rehtori’

Rehtorin palkka nousi 60 prosenttia

Yliopistouudistus palkitsi yliopistojen ylintä johtoa avokätisesti. Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Sallinen kertoo palkkansa nousseen yliopistouudistuksen myötä noin 60 prosenttia. Yliopistouudistus tuli voimaan viime vuoden alusta. Sallinen ei kerro Jylkkärille palkkansa määrää, mutta vuonna 2009 hänellä oli verotettavia ansiotuloja 113 679 euroa, eli noin 9 500 euroa kuukautta kohden. Kuusikymmentä prosenttia suurempina ansiotulot olisivat yli 15 000 euroa kuukaudessa. ”Henkilökohtaiset vastuuni itsenäisessä yliopistossa ...



SYL huolissaan rehtorien mielipiteistä

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) on huolestunut yliopistojen rehtorien mielipiteistä lukuvuosimaksuihin liittyen. SYL:n kannanotto perustui Jylkkärin (15/2009) julkaisemaan juttuun, jonka mukaan suurin osa yliopistojen rehtoreista uskoo toisen korkeakoulututkinnon tulevan maksulliseksi 5–10 vuoden sisällä. SYL:n mukaan maksuton koulutus on tasa-arvoinen ja yhteiskunnan kokonaisedun kannalta viisas ratkaisu. Liiton mukaan toisen tutkinnon suorittajilta perittävien maksujen merkitys olisi myös taloudellisesti mitätön, sillä kakkostutkinnon suorittajat muodostavat hyvin ...



Sallinen jatkaa yliopiston johdossa

Jyväskylän yliopiston uusi hallitus on valinnut nykyisen rehtori Aino Sallisen, 61, jatkamaan pestissään heinäkuun 2012 loppuun.  Hallituksen päätös oli yksimielinen, vaikka ainakin osalla jäsenistä oli vielä ennen kokousta tieto, ettei päätöstä uudesta rehtorista tehdä vielä perjantaina 25. syyskuuta pidettävässä kokouksessa. Hallituksen puheenjohtaja Jorma Rantasen mukaan kaikki neljä rehtorin paikkaa hakenutta olivat ansioituneita, mutta Sallisen valinnalla haluttiin "varmistaa yliopiston uuden hallintomallin aiheuttaman ...