Artikkelit asiasanalla ‘yliopistolaki’
Jyväskylän yliopisto toimitti listan lahjoittajista ripeästi.
Aalto-yliopisto sekä Tampereen Teknillinen Yliopisto (TTY) eivät julkista lahjoittajiaan tai näiden lahjoittamia summia. Säätiöpääomaan tehtyjen lahjoitusten salaamiseen yliopistot antavat eri perustelut.
TTY:n mukaan yliopiston lahjoitusten kerääminen ei ole sellaista julkisen vallan käyttöä, että Julkisuuslaki sitä koskisi. Aalto-yliopistolla puolestaan lähdetään siitä, että Julkisuuslain salassapitopykälät antavat mahdollisuuden piilottaa lahjoituksen julkisuudelta. Aalto-yliopiston varainhankintajohtaja vetoaa tekemässään salaamispäätöksessä siihen, että varainhankinta ...
Päiväys: 30. Maaliskuuta 2011 | Kirjoittaja: Jarno Liski | Aiheet: Uutiset | Avainsanat: Aalto-yliopisto, julkisuuslaki, lahjoittajat, TTY, yliopistolaki | 1 kommentti
Yliopistouudistus palkitsi yliopistojen ylintä johtoa avokätisesti.
Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Sallinen kertoo palkkansa nousseen yliopistouudistuksen myötä noin 60 prosenttia. Yliopistouudistus tuli voimaan viime vuoden alusta.
Sallinen ei kerro Jylkkärille palkkansa määrää, mutta vuonna 2009 hänellä oli verotettavia ansiotuloja 113 679 euroa, eli noin 9 500 euroa kuukautta kohden. Kuusikymmentä prosenttia suurempina ansiotulot olisivat yli 15 000 euroa kuukaudessa.
”Henkilökohtaiset vastuuni itsenäisessä yliopistossa ...
Päiväys: 23. Maaliskuuta 2011 | Kirjoittaja: Jarno Liski | Aiheet: Nyt | Avainsanat: Aino Sallinen, palkkatiedot, rehtorin palkka, yliopistolaki, yliopiston rehtori, yliopistouudistus | 20 kommenttia
Uusi yliopistolaki muutti yliopistot tiedeyrityksiksi, jotka voivat nyt vaikka tehdä konkurssin.
Jyväskylän yliopiston henkilökunnassa on voimakasta tyytymättömyyttä uuteen yliopistolakiin. Osa yliopistoväestä haukkuu lain myös julkisesti.
Jyväskylän yliopiston tutkijat Jouni Tilli ja Mikko Jakonen toimittivat Yhteinen yliopisto -kirjan, jonka Tutkijaliitto julkaisi alkuvuodesta. Lakia kritisoivan artikkelikokoelman kirjoittajista silmiinpistävän moni on Jyväskylän yliopiston henkilökuntaa.
Lakia on sittemmin arvosteltu myös valtionhallinnossa. Valtiontalouden tarkastusvirasto on todennut, että ...
Päiväys: 14. Maaliskuuta 2011 | Kirjoittaja: Kyösti Hagert | Aiheet: Kampuksella | Avainsanat: Jouni Tilli, Jyväskylän yliopisto, Pauline von Bonsdorff, Yhteinen yliopisto -kirja, yliopistolaki | 4 kommenttia
Jyväskylän yliopisto joutuu muuttamaan syksyllä hyväksyttyä johtosääntöään. Sääntö on osoittautunut olevan osin ristiriidassa yliopistolain kanssa.
Yliopisto oli määritellyt johtosäännössään niin kutsutun tutkintolautakunnan jäseniksi otettavan ainoastaan professoreja ja tohtorin tutkinnon suorittaneita yliopiston henkilökunnan jäseniä, kun uudessa yliopistolaissa vaaditaan, että tutkintolautakunnassa täytyy olla vähintään yksi opiskelijajäsen. Lisäksi johtosäännön nykyinen sanamuoto mahdollisti sen, että tutkintolautakunnasta enemmistö on tutkimushenkilöstöä, kun taas yliopistolaki vaatii, että enemmistö ...
Päiväys: 05. Maaliskuuta 2010 | Kirjoittaja: Jarno Liski | Aiheet: Nyt, Uutiset | Avainsanat: johtosääntöuudistus, yliopistolaki, yliopiston hallitus | Ei kommentteja
Luentosalien valtauksia, ulosmarsseja, tuhansia äänekkäitä opiskelijoita banderolleineen kadulla ja purevaa kritiikkiä opiskelijan asemaa heikentävästä korkeakoulupolitiikasta. Tällaista ei Suomessa näe, mutta Saksassa se on vaikuttamisen arkipäivää.
Siellä opiskelijan asema lukukausimaksujen, vanhempien tuloista riippuvan opintolainan, yliopistosta putoamisen uhan ja akateemisen ajattelun putkitutkintoihin typistävän Bologna-prosessin myötä on surkea. Tyytymättömyys on yhdistänyt opiskelijat kriittiseksi massaksi, joka on saavuttanut sen, että Bolognan toteutusta arvioidaan uudelleen.
Suomessakin opiskelijan ...
Päiväys: 15. Helmikuuta 2010 | Kirjoittaja: Hannu Heikkilä | Aiheet: Kolumnit | Avainsanat: Sora-työryhmä, yliopistolaki, ylioppilasliike | 2 kommenttia
Hallinto-oikeuden asiantuntija pitää päätöstä laittomana. Yliopiston johto vetoaa yksityisyyden suojaan.
Jyväskylän yliopisto aikoo kertoa professorien palkat vasta, kun oikeusistuin siihen pakottaa. Viime vuosi oli yliopistolain muuttumisen takia viimeinen, jolloin julkisista varoista maksettavat palkat olivat lain mukaan julkisia.
Vuoden alusta voimaan tulleen uuden yliopistolain vuoksi esimerkiksi yliopiston hallituksen viime vuonna siunaama rehtorin uusi palkka ja professorien palkat ovat salassa pidettäviä.
Professoriliitossa arvellaan, että professorien ...
Päiväys: 18. Tammikuuta 2010 | Kirjoittaja: Jarno Liski | Aiheet: Nyt, Uutiset | Avainsanat: professoreiden palkat, yliopistolaki | Ei kommentteja
Jyväskylän yliopiston uusi hallitus on valinnut nykyisen rehtori Aino Sallisen, 61, jatkamaan pestissään heinäkuun 2012 loppuun. Hallituksen päätös oli yksimielinen, vaikka ainakin osalla jäsenistä oli vielä ennen kokousta tieto, ettei päätöstä uudesta rehtorista tehdä vielä perjantaina 25. syyskuuta pidettävässä kokouksessa.
Hallituksen puheenjohtaja Jorma Rantasen mukaan kaikki neljä rehtorin paikkaa hakenutta olivat ansioituneita, mutta Sallisen valinnalla haluttiin "varmistaa yliopiston uuden hallintomallin aiheuttaman ...
Päiväys: 25. Syyskuuta 2009 | Kirjoittaja: Jarno Liski | Aiheet: Nyt | Avainsanat: Aino Sallinen, Jorma Rantanen, Jukka Heikkilä, Matti Manninen, Timo Tiihonen, yliopistolaki, yliopiston hallitus, yliopiston rehtori | Ei kommentteja