Artikkelit asiasanalla ‘lukukausimaksut’

Eurooppa-mies

Alexander Stubbin usko euroon on vahva heikkonakin aikana. Eduskuntaan pyrkivä ulkoministeri ei innostu lukukausimaksuista. Alexander Stubb on ollut pitkään harras Euroopan unionin ja euron puolestapuhuja. Itseään vähättelevästi EU-nörtiksi kutsuva Suomen ulkoministeri puolusti voimakkaasti vakaumustaan myös Jyväskylän yliopiston opiskelijoille, joita Stubbin puolen tunnin luentopyrähdys kiinnosti. Mattilanniemen iso luentosali oli 14. maaliskuuta portaita myöten täynnä, kaikki innokkaina kuulemaan Stubbin katsausta ”maailmanpoliittiseen skeneen”. ”Mun mielestä ...



Liituraitahumoristit

Youtubessa jäätyilevä tonttu ei ole ainoa Elinkeinoelämän keskusliiton palkkaama koomikko. Naurua riitti maaliskuussakin, kun lehdistö tiesi kertoa, että ministeriön työryhmän pohtivan lukukausimaksuja korkeakouluihin. EK julkaisi oman tiedotteen, jossa harmiteltiin, että joku on vuotanut väärää tietoa. Samassa tiedotteessa kuitenkin iloittiin siitä, että “lukukausimaksujen tabu murtui”. Mistähän tieto vuoti? EK:n “asiantuntija” Marita Aho muotoili ehkä vuoden käsittämättömimmän lausunnon: “On muun muassa väitetty, että Suomeen ehdotetaan tietynlaisia ...



Parituhatta osoitti mieltään maksuttoman koulutuksen puolesta

Noin parituhatta opiskelijaa osoitti mieltään eilen keskiviikkona 21. huhtikuuta Helsingissä maksuttoman koulutuksen puolesta. Suomen ylioppilaskuntien liiton ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton mielenosoitus kulki Senaatintorilta eduskuntatalon portaille, missä joukon otti vastaan opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) sekä edustajat kaikista eduskuntapuolueista. Kahdeksan eduskuntapuolueen edustajat vakuuttivat maksuttomuuden säilyvän suomalaisissa korkeakouluissa tämän vaalikauden jälkeenkin. Opiskelijat antoivat poliitikoille välitöntä palautetta; maksuttomuuslupaukset kirvoittivat spontaaneja suosionosoituksia, mutta kritiikkiäkin oli ...



Maksullinen koulutus testiin ensi lukuvuotena

Opetusministeriö julkaisee lähiviikkoina listan koulutusohjelmista, jotka voivat periä maksun EU:n ulkopuolisilta opiskelijoilta. Vieraskielisistä ylempään korkeakoulututkintoon johtavista koulutusohjelmista voidaan alkaa periä maksuja ensi syksystä lähtien. Opetusministeriön asetukseen tulee noin sata englanninkielistä maisteriohjelmaa kahdeksasta eri yliopistosta, joihin hyväksytyiltä opiskelijoilta voitaisiin vaatia lukukausimaksuja. Maksut ei voida kuitenkaan pyytää EU/ETA-alueen kansalaisilta tai niiltä, joilla on pysyvä oleskeluoikeus Suomessa. Maksullisista koulutusohjelmista ylivoimaisesti suurin osa on Aalto-yliopiston maisteriohjelmia. OPM:n opetusneuvos ...



SYL huolissaan rehtorien mielipiteistä

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) on huolestunut yliopistojen rehtorien mielipiteistä lukuvuosimaksuihin liittyen. SYL:n kannanotto perustui Jylkkärin (15/2009) julkaisemaan juttuun, jonka mukaan suurin osa yliopistojen rehtoreista uskoo toisen korkeakoulututkinnon tulevan maksulliseksi 5–10 vuoden sisällä. SYL:n mukaan maksuton koulutus on tasa-arvoinen ja yhteiskunnan kokonaisedun kannalta viisas ratkaisu. Liiton mukaan toisen tutkinnon suorittajilta perittävien maksujen merkitys olisi myös taloudellisesti mitätön, sillä kakkostutkinnon suorittajat muodostavat hyvin ...