Artikkelit asiasanalla ‘kilpa-aerobic’

Koonnossa jokainen opettaa

Cheertanssijoukkue Campuksen Koonto uusiutuu vuosi toisensa jälkeen. Edessä on jälleen muutoksia. Ponnariletit, jumppatopit, käsissä heiluvat hopeiset pompomit. Campuksen Koonto pomppii, kun kaiuttimista soiva musiikki lyö komppii. Jäähallin yläkerran tanssisalissa harjoitteleva Campuksen Koonto treenaa hyppyjä, askelsarjoja ja piruetteja aivan kuten ennenkin. Vielä vuoden alussa joukkueen tulevaisuus oli kuitenkin vaakalaudalla. Pääosin liikuntapedagogiikkaa yliopistossa opiskelevista naisista koostuva cheertanssijoukkue oli kuihtumassa, sillä kaksi koontolaista on seuraavalta ...



Teeveestä tuttu tylsä tyyppi

Tuuli Matinsalo voitti yliopisto-opintojen lomassa kilpa-aerobicin MM-kultaa, perusti perheen ja valittiin vuoden urheilijaksi. Leveästi hymyilevä Matinsalo on aktiiviuran jälkeen nähty muun muassa Elixir ja Tanssii tähtien kanssa -ohjelmissa. Silti hän pitää itseään tylsänä. ”Porukat puhuivat, että Tuulista tulee liikunnanopettaja. Jos sä tollain sanot murrosikäiselle, eihän siitä tosiaankaan tule liikunnanopettajaa. Kaikkia muita ammatteja harkitsin. Lukiossa kuitenkin totesin, että itse asiassa liikunnanopettajan ammatti ...