Artikkelit asiasanalla ‘kesätyö’

Koskaan ei voi murehtia tarpeeksi

Tätä lehteä tehdessä on murehdittu paljon. Ensin murehdittiin elinkeinoministerin aikatauluja, sitten yliopiston alla kulkeviin tunneleihin pääsyä ja lopuksi vielä sitä, ehtivätkö kaikki jutut lehteen. Jossain välissä ehdittiin myös murehtia niin 50-vuotisjuhlien järjestelyjä, siviilipalveluksen jälkeistä elämää kuin auton katsastusta. Murehtija saa aikaan. Huoli deadlinesta, kesätöistä tai gradun loppuun saattamisesta motivoi parhaimmillaan saamaan asian ajallaan reilaan. Mutta loputtomasti murehtiminen ei voi jatkua – ei ...



Vaihtoehtoista kesätyötä

Taas on aika, jolloin bussissa istuessa pääsee seuraamaan opiskelijoiden jopa hieman katkeria pohdintoja Suomen työtilanteesta. Työhakemusta mehusteltiin pitkään ja se lähetettiin kymmeniin yrityksiin. Silti ei tärpännyt. Syitä haetaan yleensä kaikesta lamapeikon ja porvarihallituksen välillä. Asia on myös minulle ajankohtainen. Pestini Jylkkärissä päättyy tähän lehteen, eikä kesätöitä ole. Myönnän toki, että omalla itsepäisyydelläni on vaikutusta asiaan. Päätin nimittäin olla kirjoittamatta ainuttakaan työhakemusta. Yrityksen palkkalistalla ...



Opiskelija ei ole vain opiskelija

Kevät on mennyt nopeasti. Kouluajoista päähän on pinttynyt vuosikello, jonka mukaan vuoden päättää kesäkuun alussa jaettava kevättodistus. Yliopisto-opiskelijan lukukausi päättyy kuitenkin jo huhti–toukokuussa. Vappu on monille kevään viimeinen juhla tutussa opiskelijaporukassa. Jäljellä on enää pari tenttiä ja ehkä muutama luento. Osa siirtyy vapun jälkeen kesätöiden pariin. Kevät on opiskelijalle vaikeaa aikaa. Toisaalta on mukavaa saada lukuvuosi päätökseen, mutta toisaalta vuoden aikana kertyneet ...