Artikkelit asiasanalla ‘katutanssi’

Oman lattian päällä

Tanssinopettajakaksikko loikkasi suuren koulun suojista omaan yritykseen. Uuden tanssikoulun rehtori aikoo yhdistää yrittäjyyden sujuvasti väitöskirjan tekoon. Tännekö se tanssikoulu avataan? Päivää ennen Cooma Dance Academyn avajaisia tanssisalilla tervehtii vyötärön korkuinen pino parkettia, kymmenkunta remonttimiestä ja kitkerä maalinkäry. Edellisen illan toinen uuden yrityksen omistajista, Anna-Maria Nurmi, on työntänyt Tampereen Ikeassa yksin kuutta ostoskärryä täynnä muovituoleja, tauluja ja muuta sisustustavaraa. Puhelin soi taukoamatta, välillä ...



Motoriikka-Miikka kumartaa katutanssille

Miikka Mäkelä kehitteli vuodessa pantomiimia ja tanssia sekoittelevan esitysmuodon, jolla hän voitti Suomen Talent -kilpailun. Jyväskylästä liikunnanopettajaksi viime keväänä valmistunut ”Motoriikka-Miikka” jatkaa tanssipedagogiikan opintoja Teatterikorkeakoulussa ja haluaa opettaa ihmisiä löytämään oman kehonsa ainutlaatuisuus. ”Vanhemmat huomasivat, että oltiin aika aktiiviisia, varsinkin kaksi nuorinta poikaa kolmesta. He alkoivat viedä meitä futiskentälle, hiihtokisoihin, laskettelukeskukseen, uimahalliin. Poikia tuettiin, vietiin ja kannustettiin. Äiti vei pianotunneille ...