Artikkelit asiasanalla ‘JJK’

Yliopisto kosii jalkapalloilijoita yhteistyöhön

Yliopisto haluaa tukea jatkossa jääkiekkoilijoiden lisäksi myös jalkapalloilijoiden korkeakouluopiskelua. Kiekkoilijoiden hankkeelta mentori Joni Lius olisi toivonut  enemmän. Kaksi vuotta sitten Jyväskylässä käynnistynyt jääkiekon korkeakouluhanke saapui maaliinsa elokuun lopussa. Yliopiston, ammattikorkeakoulun, Keski-Suomen Urheiluakatemian sekä SM-liigaseura Jypin ja sen farmijoukkueen D Teamin kimppa oli pilotti, jolla pelaajille haluttiin tarjota mahdollisuus edistyä sekä urheilussa että opinnoissaan. Keskiöön nostettiin jääkiekon toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, Mestikseen, noussut D ...



Kohti seuraavaa askelta

Liikuntaa opiskeleva Tuomas Latikka on nähnyt aitiopaikalta merkittävän jakson jyväskyläläistä jalkapallohistoriaa. Kun Tuomas Latikka pääsi 16-vuotiaana ensimmäistä kertaa Jyväskylän Jalkapalloklubin edustusjoukkueeseen, näytti jalkapallo-ottelu Harjulla varsin erilaiselta kuin nykyään. ”Silloin oli ehkä 200–300 katsojaa ja suurimmat aplodit tulivat, kun pallo potkaistiin ulos stadionilta”, muistelee Leppäveden Lepän kasvatti  ensimmäisiä kakkosdivariotteluitaan. 2000-luvun alussa jyväskyläläinen jalkapalloilu junnasi muutaman vuoden paikallaan. Potentiaalia oli sekä seurassa että muutamia ...