Artikkelit asiasanalla ‘Henna Virkkunen’

Ruotsi luopui automaatiojäsenyydestä

Viime syksystä lähtien ruotsalaisten opiskelijoiden ei ole enää ollut pakko kuulua ylioppilaskuntaan. Uusi laki on tuonut valinnanvapauden opiskelijoille, mutta pakottanut ylioppilaskunnat etsimään rahanlähteitä muualta. Opetusministeri Henna Virkkusen mielestä automaatiojäsenyys on paras tapa rahoittaa ylioppilaskuntien toimintaa. Viime keväänä Ruotsin ylioppilaskunnat miettivät kuumeisesti tapoja, joilla houkutella opiskelijoita niiden jäseniksi jatkossakin. Ruotsin valtiopäivät oli nimittäin päättänyt poistaa ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyden 1. heinäkuuta alkaen. Göteborgin ylioppilaskunnan puheenjohtaja Emelie ...



Vahtikoira, kiinni ministeriin!

Olen lukenut Jyväskylän Ylioppilaslehteä enemmän tai vähemmän säännöllisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien. Lisäksi olen työskennellyt lehden toimituksessa kahteen otteeseen yhteensä noin kahden ja puolen vuoden ajan. Vähäisinä joutoaikoina mielipuuhiani oli vanhojen vuosikertojen lueskelu. Meinaa mennä joutavanpäiväisen juhlapuhunnan puolelle, mutta sanon silti, että Jylkkärin taso voi nykyisin olla hyvinkin korkeimmillaan koskaan. Lehti ruotii journalistisella otteella olennaisimmat yliopiston, ylioppilaskunnan ja kaupungin asiat. Tai otetaan pieni ...



Parituhatta osoitti mieltään maksuttoman koulutuksen puolesta

Noin parituhatta opiskelijaa osoitti mieltään eilen keskiviikkona 21. huhtikuuta Helsingissä maksuttoman koulutuksen puolesta. Suomen ylioppilaskuntien liiton ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton mielenosoitus kulki Senaatintorilta eduskuntatalon portaille, missä joukon otti vastaan opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) sekä edustajat kaikista eduskuntapuolueista. Kahdeksan eduskuntapuolueen edustajat vakuuttivat maksuttomuuden säilyvän suomalaisissa korkeakouluissa tämän vaalikauden jälkeenkin. Opiskelijat antoivat poliitikoille välitöntä palautetta; maksuttomuuslupaukset kirvoittivat spontaaneja suosionosoituksia, mutta kritiikkiäkin oli ...