Artikkelit asiasanalla ‘fysiikka’

Omalla hiekkalaatikolla

Musiikista tuli 1970-luvun lopulla kemiaa ja fysiikkaa opiskelemaan tulleen Pentti Rasinkankaan elämänpolku. Ohilyönti-orkesterinsa kanssa lastenkulttuurin valtionpalkinnon saaneen muusikon kappaleita, kuten Meidän uusi vauva, on käännetty noin kymmenelle kielelle. ”Asuimme vaimoni kanssa Suomussalmella, missä hän oli opettajan sijaisena. Sijaisuus loppui ja vaimo oli raskaana. Asuntokin oli työsuhdeasunto, joten piti keksiä, mitä tehdään. Mulla oli aina ollut taipumusta matemaattisiin aineisiin ja ympäristöasiat kiinnosti. Huomasin, ...



Miljoonia metrin miljardisosille

Jyväskylän yliopisto saa vuosittain miljoonia euroja rahoitusta nanoteknologian tutkimukseen, mutta mitä sillä oikein tehdään? Pienten asioiden tutkiminen vaatii paljon rahaa ja tilaa. Ylistönrinteellä, Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen uumenissa dosentti Timo Sajavaara esittelee suurta hallia, josta löytyvien laitteiden toimintaa on humanistin hankala ymmärtää. Paksut betoniseinät suojaavat kolmea hiukkaskiihdytintä, joiden aiheuttamasta säteilyvaarasta varoitellaan keltaisilla lappusilla. Tällä kertaa vierailijoilla käy tuuri. Jyväskylän yliopiston syklotroni eli syklinen ...