Artikkelit asiasanalla ‘Edustajistovaalit’

Keskustaopiskelijoiden sivuista sikisi kohu

Ylittiväthän edarivaalit valtakunnan uutiskynnyksen! JYYn poliittinen peli pääsi kertaheitolla julkisuuden tapetille, kun yksi ylioppilaskunnan hallituksen ja kaksi edustajiston jäsentä valittivat keskusvaalilautakunnalle Keskustaopiskelijoiden nettisivuista, jotka ovat yliopiston palvelimella - se kun on vastoin vaalilautakunnan määrittämiä pelisääntöjä. Ensimmäisenä asiasta kertoi Keskisuomalainen, jonka uutista lainasivat MTV3 sekä kokoomuslainen verkkomedia Verkkouutiset. Sivut Keskustaopiskelijat olivat siirtäneet jo aikaa sitten: yliopiston palvelimella sijaitsevassa "vanhassa osoitteessa" ilmoitetaan sivujen löytyvän ...



Kahdella ehdokkaalla sama numero, kylävaalit kokonaan uusiksi

Kortepohjan ylioppilaskylän asukasneuvostovaalit joudutaan järjestämään uudelleen. Keskusvaalilautakunta päätti myöhään torstai-iltana päättyneessä kokouksessaan keskeyttää vaalit ehdokkaiden numeroluettelossa olleen virheen takia. Näin ollen torstaina 29. lokakuuta annetut ennakkoäänet hylätään. Asukasneuvostoon pyrkivistä kahdeksastatoista ehdokkaasta kahdella oli osassa numerolistoja sama numero, mikä oli sekoittanut kokonaisuudessaan Punainen viiva -ehdokaslistan numeroinnin. Väärät numerot päätyivät ryhmän vaalijulisteeseen sekä myös Jylkkärin uutiseen, vaikka ne virallisissa vaaliasiakirjoissa olivatkin ...



Kristilliset viinaa vihaa, P & D haluaa lihaa

Asko Soukka (tai hänen tietokoneensa) on tehnyt ison työn. Hän on kerännyt edustajistoehdokkaiden vastaukset SYL:n vaalikoneesta ryhmittäin ja koonnut tiedot JYYn foorumille. Kiitos tästä! Eroja ryhmien välillä on nähtävissä ihan paljaalla silmällä. Ja mielenkiintoisia eroja löytyy. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi. JYYn jäsenmaksu on liian suuri vain Pörssin & Dumpin enemmistön mielestä. Myös Kokoomusopiskelijoissa ja Grönionissa sen suuruus aiheuttaa vähän narinaa. PresSuren ...



Vaalijulisteet vertailussa

Edustajistoryhmien vaalijulisteet ovat "kaunistaneet" kampusta nyt jo jonkin aikaa, ja ennakkoäänestyksen kynnyksellä on aika panna lärpäkkeet paremmuusjärjestykseen. Mitään tieteellistä seuraavissa arvioissa ei ole, vaan mennään ihan puhtaasti mutu-tuntumalla. Valitusoikeutta ei ole. Pörssi & Dumppi kertoo ehdokkaistaan nimen ja ainejärjestön. Tosin jossain matkan varrella joltain on unohtunut sekä luku- että kirjoitustaito, koska väärin on lipsahdellut niin ehdokkaiden kuin ainejärjestöjenkin nimiä. Ellei sitten Pössi ...



Edustajistosta puolet vaihtuu kauden aikana

JYYn 41 edaattorista 24 on eronnut kokonaan tai väliaikaisesti luottamustehtävästä. Edustajiston kokouksissa on tarvittu yli 60 eri varaedaattoria. Jyväskylän ylioppilaskunnan edustajistossa on viimeisen kahden vuoden aikana istunut reilusti yli tuplaten porukkaa valittuihin nähden. Ylioppilaskunnan edustajistoon valittiin 41 edaattoria kymmenestä eri puolueryhmästä. Kaikkiaan päätöksiä on ollut tekemässä jo yli sata henkilöä, sillä varsinaisten edustajien poissaoloja on käynyt tuuraamassa yli 60 varaedaattoria. Kaksivuotiskauden aikana ...



P & D vaalikoneen aktiivisin

Vaalikone on ehdokkaalle halpa mutta tärkeä väline. Niin tärkeä, että niihin vastaaminen pitäisi olla itsestäänselvyys. Jyväskyläläiset edariehdokkaat ovat vastanneet Suomen ylioppilaskuntien liiton vaalikoneeseen kohtuullisen aktiivisesti: omat mielipiteensä on käynyt ruksimassa 81 prosenttia ehdokkaista. Miltäs näyttää sitten ryhmäkohtainen tilanne? Aktiivisimpia ovat olleet Pörssin & Dumpin ehdokkaat, joista 37/40 eli rapiat 92 prosenttia on vastannut vaalikoneeseen. Grönionin ehdokkaiden vastausprosentti on 88 ja Demariopiskelijoiden 83. ...