Artikkelit asiasanalla ‘Cedric Watson’

Soitimenot: Kotimaisella katsomot täyteen?

Kun kesäfestari kohtaa talousvaikeuksia, luotetaan kotimaiseen. Kaustisen kertaalleen konkurssiin haetut mutta siltä kuitenkin pelastuneet kansanmusiikkijuhlat tukeutuivat pääjuhlapäivänään lauantaina pitkälti omalta paikkakunnalta ponnistaneisiin nimiin ja näiden tuttaviin. Varsin onnistuneessa Lauantai sauna -konsertissa kuultiin nuoremman polven kaustislaisten muusikkojen lisäksi muun muassa viulisti Arto Järvelää, metallilaulaja Timo Rautiaista ja etno-Emmalla palkittu romanilaulujaa Hilja Grönforsia. Ja sehän yleisölle maistui: vaikkei päälavan tunnelma tavoittanut aivan ...



Soitinmenot: Räkä-Jukka vei juurille

Banjot ja mandoliinit ovat jo muutamia vuosia olleet niin in, että niiden täytyy kohta olla out. Vai oletteko kiinnittäneet huomiota samaan kuin minä? Ensin se näppäilty veikeä ääni ilmestyi Sufjan Stevensin musiikkiin, kohta Scandinavian Music Group ryhtyi country-henkiseksi ja lopulta sellaiset suomalaisartistit kuin Don Johnson Big Band ja Jenni Vartiainen toivat Appalakkien kaiut levyilleen. Bluegrass- ja country-vaikutteita on poiminut ohjelmistoonsa jo ...