Artikkelit aiheessa ‘Vapaalla’
Viiniala janoaa tietoa nuorison makumieltymyksistä
Nykynuoret nähdään kiinnostavimpana uutena viinien kuluttajaryhmänä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.
"Kansainvälisesti on ollut havaittavissa sellainen trendi, että nuoret usein juovat jotain muuta kuin mitä isänsä ovat juoneet. Edellinen sukupolvi ainakin Suomessa on vielä ollut vahvasti olutihmisiä", sanoo viinien maahantuoja Pasi Ketolainen.
Ketolainen tutkii millenial-sukupolven eli nettinatiivien eli y-sukupolven tai tarkemmin 1982–1992 syntyneiden valkoviinimieltymyksistä.
Tutkimusaineiston keräämiseksi Ketolainen järjestää suurimmissa yliopistokaupungeissa ...
Päiväys: 11. huhtikuuta 2011 | Kirjoittaja: Jarno Liski | Aiheet: Vapaalla | Avainsanat: valkoviini, viini, viinisukupolvi | Ei kommentteja
Klassikkococktailit nostavat suosiotaan. Jylkkäri esittelee kulmikkaat juomavanhukset.
Cocktailin perusraaka-aineet ovat perinteisesti viina, bitter, vesi ja sokeri. Näistä aineista syntyy 1800-luvun lopulta peräisin oleva Old Fashioned, joka on Helsingissä toimivan Sling In -baarin baarimestari Jukka Suomelan mukaan cocktailien comebackin kärkihitti.
Jyväskyläläisen cocktailbaari Shakerin Kalle Lojander näyttää, miten juoma syntyy: Matalaan lasiin eli grogilasiin eli Old Fashioned -lasiin laitetaan pikkutilkka soodavettä pohjalle. Sokeripala ...
Päiväys: 01. huhtikuuta 2011 | Kirjoittaja: Toimittaja | Aiheet: Vapaalla | Avainsanat: baarimikko, Cocktail, Kalle Lojander, Manhattan, Old fashioned, Shaker | Ei kommentteja
Kaupunginkirjaston lukulaitteisiin riittää luettavaa etenkin, jos kotimaisen nykykirjallisuuden korkea hinta ei haittaa.
Sähköinen kirja yleistyy englanninkielisessä maailmassa. Internetin kirjajätti Amazon kertoi viime kuussa, että sen Kindle-lukulaitteelle tarkoitettujen sähköisten kirjojen myynti ohitti ensimmäistä kertaa pokkareiden myynnin. Tämä tapahtui siitä huolimatta, että Amazonin pokkarimyyntikin kasvoi alkuvuodesta.
Kovakantiset kirjat jäivät Amazonilla Kindle-kirjojen jalkoihin jo viime vuoden kesällä.
Myös Jyväskylässä sähkökirjat ottivat harppauksen eteenpäin maaliskuun alussa, jolloin ...
Päiväys: 14. maaliskuuta 2011 | Kirjoittaja: Jarno Liski | Aiheet: Vapaalla | Avainsanat: Amazon, Jyväskylän kirjasto, Lukulaite, sähköinen kirja, sähkökirja | Ei kommentteja
Vinyyli pitää pintansa digitaalisen musiikin rynnistyksessä. Nyt vanhoista suomirock-albumeista otetaan uusintapainoksia ja älppäreitä ostavat muutkin kuin keräilijät.
Runsaassa kymmenessä vuodessa musiikkibisnes on kokenut monta myllerrystä. Ensin tulivat MP3-tiedostot ja kotipoltetut cd-levyt. Sitten internet, musiikinlevitysohjelma Napster ja muut vertaisverkot. Viimeisimpänä musiikkitarjontaa ovat lisänneet verkon ilmaiset nettijukeboksit, kuten Spotify.
Jokaisessa uudistuksessa uhkakuvat levytettävän musiikin kuolemasta on piirretty seinään vahvemmalla tussilla.
Digitaalinen musiikki on tuonut paljon ...
Päiväys: 14. maaliskuuta 2011 | Kirjoittaja: Juha Korhonen | Aiheet: Vapaalla | Avainsanat: Cultural Youth, CY, Joni Huikko, Levykauppa Äx, LP-levy, Rane Serato, Tiskijoni, uusintapainos, vinyyli | Ei kommentteja
Kolme viikkoa Maaria Blomman ensi-iltaan. Vaikka työtä on vielä paljon jäljellä, alkaa näytelmä jo vähitellen saada lopullisen muotonsa. Lavasteet ovat pian käyttökunnossa, näyttämörakenteet kasattuina ja naispääosan esittäjäkin kruunua vaille vaatetettu.
Kuukausien suunnittelun ja valmistelun huipentumana on ensi-ilta, jossa näytelmäproduktion kaikki palaset lopulta nivoutuvat saumattomaksi kokonaisuudeksi. Työprosessia ajatellen syntyy kuitenkin eräänlainen illuusio. Yksittäisen katsojan eteen avautuu näytelmän aikana vain murto-osa teatterimaailmaa, jonka ...
Päiväys: 28. helmikuuta 2011 | Kirjoittaja: Johannes Kaarakainen | Aiheet: Nyt, Vapaalla | Avainsanat: Jyväskylän kaupunginteatteri, Maaria Blomma | Ei kommentteja
Opiskelijabileiden järjestämisessä vain mielikuvitus on rajana.
Viideltä tammikuisena perjantai-iltapäivänä Jyväskylän yliopiston opiskelijoista koostuva ystäväporukka soittaa kasvatustieteitä opiskelevan Roosa Huovisen, 20, ovikelloa Keskussairaalantiellä.
Tätä iltaa on odotettu kauan ja illan kulku on tarkkaan suunniteltu. Reilussa kuudessa tunnissa on tarkoitus kiertää läpi kaikkien ystäväporukkaan kuuluvien kodit, ja jokainen tarjoaa vuorollaan kaikille itse valitsemansa juomat.
Pääasiassa toisen vuoden kasvatustieteiden opiskelijoista koostuva kaveriporukka sai idean kotiappro-nimellä ...
Päiväys: 28. helmikuuta 2011 | Kirjoittaja: Toimittaja | Aiheet: Vapaalla | Avainsanat: Kauppakadun appro, kotiappro, opiskelijabileet | Ei kommentteja
Polaari-talon valtaus aprillipäivänä 2008 käydään läpi yhden valtaajan suulla.
Muistatko vielä poliisit ympäröimässä vallattua taloa kampuksella? Vai etkö ole kuullutkaan? Kiinnostaako kuitenkin?
”Autonomiseksi tiedekunnaksi” julistautunut joukko valtasi Jyväskylän yliopiston tyhjillään olleen Polaari-rakennuksen aprillipäivänä vuonna 2008. Yliopisto ja talon omistaja Senaattikiinteistöt pyysivät poliisin apuun seuraavana päivänä. Osa poistui talosta vapaaehtoisesti, loput poliisi haki ulos.
Vajaan kolmen vuoden takaisiin tapahtumiin voi nyt palata valkokankaalla. Aiheesta ...
Päiväys: 10. helmikuuta 2011 | Kirjoittaja: Iiro-Pekka Airola | Aiheet: Nyt, Vapaalla | Avainsanat: dokumentti, Jyväskylän yliopisto, Senaaatti, talonvaltaus, Vallaton | Ei kommentteja
Psykologian opiskelija Juho Strömmer rentoutuu kiipeilyharrastuksen parissa, vaikka itse kiipeily onkin aika aggressiivista puuhaa. Muuten rauhallista Strömmeriä kiehtoo vapaalla vauhti ja itsensä haastaminen.
Vaajakosken liikuntakeskus Hutungin kiipeilypuoli on suuren hallin takaosassa, keilahallin ja sählykaukaloiden takana. Se on täynnä innokkaita kiipeilijöitä: ala-asteikäisistä juuri eläkkeelle päässeisiin harrastajiin.
Paikalla on myös Jyväskylän yliopistossa psykologiaa opiskeleva Juho Strömmer kolmen kaverinsa kanssa.
”Kiipeily sopii ihan kaikille. Tietenkin on ...
Päiväys: 31. tammikuuta 2011 | Kirjoittaja: Kyösti Hagert | Aiheet: Vapaalla | Avainsanat: boulderointi, Juho Strömmer, kiipeiy | Ei kommentteja
Kipuiletko opiskelualan, seurustelukumppanin tai kesätyöpaikan valinnan kanssa? Lopeta jo. Päätöksesi on joka tapauksessa järjetön.
Melkein yhdeksän vuotta sitten tasapainoilin kahden opiskelupaikan välillä. Alat olivat samoja, mutta toinen oppilaitoksista sijaitsi kotikaupungissani, toinen vähän suuremmassa. Toisella laitoksella oli pitkät perinteet ja kova maine, toiseen taas valittiin vuosittain vähemmän opiskelijoita.
Asiaa vatvottiin pitkin kesää uimareissuillla, terasseilla ja iltanuotioilla, ja lopulta päädyin jäämään Jyväskylään. Ystävieni – ...
Päiväys: 31. tammikuuta 2011 | Kirjoittaja: Marja Honkonen | Aiheet: Vapaalla | Avainsanat: aivot, neurotaloustiede, päättäminen, psykologia, valinta | 6 kommenttia
Cheertanssijoukkue Campuksen Koonto uusiutuu vuosi toisensa jälkeen. Edessä on jälleen muutoksia.
Ponnariletit, jumppatopit, käsissä heiluvat hopeiset pompomit. Campuksen Koonto pomppii, kun kaiuttimista soiva musiikki lyö komppii.
Jäähallin yläkerran tanssisalissa harjoitteleva Campuksen Koonto treenaa hyppyjä, askelsarjoja ja piruetteja aivan kuten ennenkin. Vielä vuoden alussa joukkueen tulevaisuus oli kuitenkin vaakalaudalla.
Pääosin liikuntapedagogiikkaa yliopistossa opiskelevista naisista koostuva cheertanssijoukkue oli kuihtumassa, sillä kaksi koontolaista on seuraavalta ...
Päiväys: 31. tammikuuta 2011 | Kirjoittaja: Juha Korhonen | Aiheet: Vapaalla | Avainsanat: Campuksen Koonto, cheertanssi, kilpa-aerobic, liikuntapedagogiikka | Ei kommentteja