Artikkelit aiheessa ‘Vapaalla’
Jyväskylän entisen kaupunginjohtajan Pekka Kettusen tarinan pieni jälkinäytös sai yleisön hieman vaivautuneeksi.
Kettusen muotokuva paljastettiin Rakentajatalolla syyskuun viimeisenä maanantaina.
Kettusen seuraaja Markku Andersson piti kaupunginpääsarjan standardeihin nähden tiiviihkön puheen, jossa Kettusen saavutukset lueteltiin. Verkostokaupungit ja lutakot listattiin, jonka jälkeen paikallispoliitikot saivat vielä lisätä muutaman myönteisen sanan.
Kaupunginhallituksen jäsen Pirkko Weijo (kesk.) muisti kaupunginjohtaja Kettusen suurena Korpilahden ystävänä, joka oli käynyt satamassakin ...
Päiväys: 02. Lokakuuta 2011 | Kirjoittaja: Toimittaja | Aiheet: Vapaalla | 1 kommentti
Vaikka Jyväskylää pidetään kulttuurikaupunkina, Riikka Palander huomasi muutama vuosi sitten, ettei Jyväskylässä ollut juuri mahdollisuuksia kuulla runoutta. Niinpä Palander ystävineen aloitti itse tapahtuman, jossa he lukevat runoja toisilleen ja kutsuvat paikalle myös omia lempirunoilijoitaan. Porukan ensimmäinen Kuulutusjuhla järjestettiin Keski-Suomen Kirjailijatalolla syksyllä 2007. Viidessä vuodessa se on ottanut paikkansa Jyväskylän kulttuuritarjonnassa.
Runous ei kävele kaduilla vastaan. Kuulutusjuhlan kaltaiset tapahtumat antavat ihmisille ...
Päiväys: 18. Syyskuuta 2011 | Kirjoittaja: Toimittaja | Aiheet: Vapaalla | Ei kommentteja
Jylkkäri etsi tarvetavaraa opiskelijabudjetilla. Jyväskylästä löytää käytettynä
melkein mitä vaan, taskumatista kelpo polkupyörään.
Uusi kaupunki , uusi opiskelijaelämä ja kämppä, jonka nurkissa huutavat tyhjyys ja pari villakoiraa. Kukaan tuskin ylpistyy opiskelijaboksinsa neliöiden vuoksi, mutta olisihan se kivaa, että pikkukotiin olisi täytettä, oikein kalusteita. Äidiltä ei aina jouda edes rumaa sohvaa tai isoveljeltä vanhaa, huojuvaa hyllyä.
Onneksi kirppiksiltä voi haalia halvalla itselleen ...
Päiväys: 04. Syyskuuta 2011 | Kirjoittaja: Toimittaja | Aiheet: Vapaalla | Avainsanat: halpa, kirppis, kirpputori, polkupyörä, sohva | Ei kommentteja
Jyväskylästä ei tahdo saada kuin reiluksi väitettyä kahvia.
Jyväskylän kahviloissa on aika turha asioida, jos haluaa juoda reilun kaupan kahvia. Jylkkäri kiersi keskusta-alueen kahvilat läpi ja kysyi myyjältä onko heillä Reilun kaupan kahvia saatavilla ja jos on, paljonko se maksaa.
Kyselykierroksen kahdeksasta kahvilasta ainoastaan yhdestä saa Reilun kaupan kahvia. Se on yliopiston kirjaston Cafe Libri. Siellä asiakas voi valita tavallisen ja Reilun ...
Päiväys: 11. Huhtikuuta 2011 | Kirjoittaja: Toimittaja | Aiheet: Vapaalla | Avainsanat: Jyväskylä, kahvin hinta, reilu kahvi, Sonaatti | Ei kommentteja
Viiniala janoaa tietoa nuorison makumieltymyksistä
Nykynuoret nähdään kiinnostavimpana uutena viinien kuluttajaryhmänä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.
"Kansainvälisesti on ollut havaittavissa sellainen trendi, että nuoret usein juovat jotain muuta kuin mitä isänsä ovat juoneet. Edellinen sukupolvi ainakin Suomessa on vielä ollut vahvasti olutihmisiä", sanoo viinien maahantuoja Pasi Ketolainen.
Ketolainen tutkii millenial-sukupolven eli nettinatiivien eli y-sukupolven tai tarkemmin 1982–1992 syntyneiden valkoviinimieltymyksistä.
Tutkimusaineiston keräämiseksi Ketolainen järjestää suurimmissa yliopistokaupungeissa ...
Päiväys: 11. Huhtikuuta 2011 | Kirjoittaja: Jarno Liski | Aiheet: Vapaalla | Avainsanat: valkoviini, viini, viinisukupolvi | Ei kommentteja
Klassikkococktailit nostavat suosiotaan. Jylkkäri esittelee kulmikkaat juomavanhukset.
Cocktailin perusraaka-aineet ovat perinteisesti viina, bitter, vesi ja sokeri. Näistä aineista syntyy 1800-luvun lopulta peräisin oleva Old Fashioned, joka on Helsingissä toimivan Sling In -baarin baarimestari Jukka Suomelan mukaan cocktailien comebackin kärkihitti.
Jyväskyläläisen cocktailbaari Shakerin Kalle Lojander näyttää, miten juoma syntyy: Matalaan lasiin eli grogilasiin eli Old Fashioned -lasiin laitetaan pikkutilkka soodavettä pohjalle. Sokeripala ...
Päiväys: 01. Huhtikuuta 2011 | Kirjoittaja: Toimittaja | Aiheet: Vapaalla | Avainsanat: baarimikko, Cocktail, Kalle Lojander, Manhattan, Old fashioned, Shaker | Ei kommentteja
Kaupunginkirjaston lukulaitteisiin riittää luettavaa etenkin, jos kotimaisen nykykirjallisuuden korkea hinta ei haittaa.
Sähköinen kirja yleistyy englanninkielisessä maailmassa. Internetin kirjajätti Amazon kertoi viime kuussa, että sen Kindle-lukulaitteelle tarkoitettujen sähköisten kirjojen myynti ohitti ensimmäistä kertaa pokkareiden myynnin. Tämä tapahtui siitä huolimatta, että Amazonin pokkarimyyntikin kasvoi alkuvuodesta.
Kovakantiset kirjat jäivät Amazonilla Kindle-kirjojen jalkoihin jo viime vuoden kesällä.
Myös Jyväskylässä sähkökirjat ottivat harppauksen eteenpäin maaliskuun alussa, jolloin ...
Päiväys: 14. Maaliskuuta 2011 | Kirjoittaja: Jarno Liski | Aiheet: Vapaalla | Avainsanat: Amazon, Jyväskylän kirjasto, Lukulaite, sähköinen kirja, sähkökirja | Ei kommentteja
Vinyyli pitää pintansa digitaalisen musiikin rynnistyksessä. Nyt vanhoista suomirock-albumeista otetaan uusintapainoksia ja älppäreitä ostavat muutkin kuin keräilijät.
Runsaassa kymmenessä vuodessa musiikkibisnes on kokenut monta myllerrystä. Ensin tulivat MP3-tiedostot ja kotipoltetut cd-levyt. Sitten internet, musiikinlevitysohjelma Napster ja muut vertaisverkot. Viimeisimpänä musiikkitarjontaa ovat lisänneet verkon ilmaiset nettijukeboksit, kuten Spotify.
Jokaisessa uudistuksessa uhkakuvat levytettävän musiikin kuolemasta on piirretty seinään vahvemmalla tussilla.
Digitaalinen musiikki on tuonut paljon ...
Päiväys: 14. Maaliskuuta 2011 | Kirjoittaja: Juha Korhonen | Aiheet: Vapaalla | Avainsanat: Cultural Youth, CY, Joni Huikko, Levykauppa Äx, LP-levy, Rane Serato, Tiskijoni, uusintapainos, vinyyli | Ei kommentteja
Kolme viikkoa Maaria Blomman ensi-iltaan. Vaikka työtä on vielä paljon jäljellä, alkaa näytelmä jo vähitellen saada lopullisen muotonsa. Lavasteet ovat pian käyttökunnossa, näyttämörakenteet kasattuina ja naispääosan esittäjäkin kruunua vaille vaatetettu.
Kuukausien suunnittelun ja valmistelun huipentumana on ensi-ilta, jossa näytelmäproduktion kaikki palaset lopulta nivoutuvat saumattomaksi kokonaisuudeksi. Työprosessia ajatellen syntyy kuitenkin eräänlainen illuusio. Yksittäisen katsojan eteen avautuu näytelmän aikana vain murto-osa teatterimaailmaa, jonka ...
Päiväys: 28. Helmikuuta 2011 | Kirjoittaja: Johannes Kaarakainen | Aiheet: Nyt, Vapaalla | Avainsanat: Jyväskylän kaupunginteatteri, Maaria Blomma | Ei kommentteja
Opiskelijabileiden järjestämisessä vain mielikuvitus on rajana.
Viideltä tammikuisena perjantai-iltapäivänä Jyväskylän yliopiston opiskelijoista koostuva ystäväporukka soittaa kasvatustieteitä opiskelevan Roosa Huovisen, 20, ovikelloa Keskussairaalantiellä.
Tätä iltaa on odotettu kauan ja illan kulku on tarkkaan suunniteltu. Reilussa kuudessa tunnissa on tarkoitus kiertää läpi kaikkien ystäväporukkaan kuuluvien kodit, ja jokainen tarjoaa vuorollaan kaikille itse valitsemansa juomat.
Pääasiassa toisen vuoden kasvatustieteiden opiskelijoista koostuva kaveriporukka sai idean kotiappro-nimellä ...
Päiväys: 28. Helmikuuta 2011 | Kirjoittaja: Toimittaja | Aiheet: Vapaalla | Avainsanat: Kauppakadun appro, kotiappro, opiskelijabileet | Ei kommentteja