Artikkelit aiheessa ‘Kaupungilla’

Laulujen pilaama mies

Roninmäkeläisellä parvekkeella Marraskuu-biisin kirjoittanut Heikki Salo sai palkinnoksi ahkerasta ylioppilastalolla hengailusta vaimoksi ohjaaja Sirkku Peltolan ja elämänuraksi laululyriikan. Nykyisin Tampereella asuva Miljoonasade-yhtyeen keulahahmo teki aikanaan päätöksen kieltäytyä perinteisestä palkkatyöstä. ”Miljoonasade on määrittänyt mun uraa ja elämää pitkälle. Koko ajan mä olen ollut Jyväskylässä kiinni – ihmiset luulee, että mä asun vieläkin siellä. Mä elän edelleen sitä opiskelija-aikaa. Se ei koskaan loppunut. ...



Lahjakas herra Lotila

Jyväskylässä varttunut Sami Lotila päätyi Viroon opiskelijavaihdon myötä. Viime syksynä naapurimaan vihatuin kolumnisti ja taloustoimittaja nousi viihdelehti Hymyn päätoimittajaksi. Julkaisunsa kunniaa Lotila on valmis puolustamaan vaikka nyrkein. ”Opiskelijaelämä on olevinaan helvetin ankeeta, mutta mulla ei ole ikinä ollut niin paljon löysää rahaa käytettävissä. Aina pystyi vetää päänsä täyteen tai lähteä matkoille tai ostaa kuteita. Opiskelijat elää lämpimässä äidin kohdussa vielä. Yliopisto on ...



Vaihtoehto valtavirralle

Muut ehkä väittävät samaa, mutta Radio Hear soittaa oikeasti mitä haluaa. Radio Hear on monella tavalla merkillinen radiokanava. Ensinnäkin, sillä on enemmän tekijöitä kuin kuuntelijoita. Nettiradiota ylläpitävässä Hear ry:ssä on 85 jäsentä, joista 20–30 tekee säännöllisesti ohjelmaa. Toiseksi, kuka tahansa voi tulla Heariin toimittajaksi. Radion periaate on, että jos sisältö ei miellytä, on turha valittaa – jokainen voi tehdä itse paremmin. Kolmanneksi, nettiradion ...



Joka päivä luokan edessä

Kortepohjan ylioppilaskylässä syntynyt Jutta Urpilainen on saanut demareiden puheenjohtajana tottua olemaan huomion keskipiste. Luokanopettajakoulutus on kuitenkin valmistanut paitsi tarkkojen silmien edessä seisomiseen, myös erilaisten ihmisten kohtaamiseen. ”Opettajana uskon enemmän kannustamiseen kuin kurittamiseen. Myös puoluejohtajana uskon, että antamalla vastuuta ja mielekkäitä tehtäviä pääsee parempiin lopputuloksiin. Politiikassa tarvitaan sitkoa, ja lujuutta, mutta en usko, että kovuutta. On tärkeää, että pysyy sellaisena ihmisenä kuin on ...



Motoriikka-Miikka kumartaa katutanssille

Miikka Mäkelä kehitteli vuodessa pantomiimia ja tanssia sekoittelevan esitysmuodon, jolla hän voitti Suomen Talent -kilpailun. Jyväskylästä liikunnanopettajaksi viime keväänä valmistunut ”Motoriikka-Miikka” jatkaa tanssipedagogiikan opintoja Teatterikorkeakoulussa ja haluaa opettaa ihmisiä löytämään oman kehonsa ainutlaatuisuus. ”Vanhemmat huomasivat, että oltiin aika aktiiviisia, varsinkin kaksi nuorinta poikaa kolmesta. He alkoivat viedä meitä futiskentälle, hiihtokisoihin, laskettelukeskukseen, uimahalliin. Poikia tuettiin, vietiin ja kannustettiin. Äiti vei pianotunneille ...



Mr. Jyväskylä kaipaa small talkia

”Mun faija on atk-hommissa ja sain siitä kipinän lähteä opiskelemaan tietojärjestelmätieteitä. Tässä nyt ollaan. Haluan tulevaisuudessa työskennellä ihmisten kanssa, joten mahdollisimman sosiaalinen duuni ois hyvä. Konttorityö ei tunnu mun jutulta. Lähinnä se, mitä opiskelen, on elektronista liiketoimintaa. Mulla on myös markkinointi sivuaineena. Malli- ja tanssijutut tuovat esiintymisen kautta itsevarmuutta. Siitä on apua markkinoinnin kannalta, ne tukevat toisiaan. Tanssittua on tullut semmonen 11 ...



Kohtalon johdatusta

Näyttelijä Hanna Karjalaisesta on moneksi. Bileläppä vei hänet opiskeluaikana Haluatko filmitähdeksi -tositelevisiokilpailuun, jonka hän voitti. Nyt Hanna näyttelee Sallaa Suomen suosituimmassa saippuasarjassa, Salatuissa elämissä, tekee välillä uutistoimittajan töitä Yleisradiossa – ja valmistelee puheviestinnän väitöskirjaa. ”Kun lukion tokalla löysin yliopiston esitteestä puheviestinnän, niin tiesin jo ennen ylioppilaskirjoituksia, että tonne mää haluan. Siinä oli hyvin kuvattu se, mikä mua viestinnässä kiinnostaa, eli ihmisten ...



Ilmasto muuttuu – ihmiset eivät

Jos minä en aja autoa tai lennä ulkomaille, joku muu tekee saman halvemmalla. Ilmastonmuutos pitäisi pysäyttää yhteisvoimin, mutta kaikille kelpaavaa säveltä on vaikea löytää. Yhden ilmastopaneelin, parin paksuhkon kirjan, muutaman haastattelun sekä lukuisten lehti- ja verkkojuttujen myötä olen yrittänyt päästä kärryille, mistä ilmastonmuutoksessa on kyse. Tai oikeastaan, mitä sille pitäisi tehdä? Tutkijoiden, median ja poliitikkojen viesti on selvä: ilmasto lämpenee ja se ...



Ennakkoluuloinen asenne on kuuroutta suurempi ongelma

Suomalaisille viittomakielisille on oma uutislähetys ja Signmark oli lähellä päästä Suomen euroviisuedustajaksi. Moni ei tiedä kuuroista mitään muuta. Olet varmaan joskus törmännyt heihin. Vähän ääntä, paljon asiaa. Kädet ja ilmeet riittävät keskustelemiseen. Huhtikuun lopulla viittomakieliset olivat Jyväskylässä poikkeuksellisen paljon esillä, kun Jyväskylän yliopiston suomalaista viittomakieltä opiskelevien opiskelijajärjestö Viito! ry järjesti kolmatta kertaa Viittomakielisen päivän. Myöhemmin samana iltana yökerho Night täyttyi kuuroille sekä kuuleville ...



”Aina joku jäätyy”

Syksy tulee ja kylmenevät ilmat ajavat hengailijat puistoista sisätiloihin. Pussikaljakausi ei kuitenkaan ole vielä kokonaan ohi. Varustautumalla oikein voi nauttia raittiista ulkoilmasta syksylläkin. JÄRJESTYSLAKI sallii alkoholin nauttimisen yleisellä paikalla, kunhan se ei häiritse muita lähistöllä liikkuvia. Se, miten häiritseminen määritellään, on kuitenkin hieman tulkinnanvaraista. ”Siihen vaikuttaa ainakin paikka, esimerkiksi  kirkkopuistossa poliisin kynnys puuttua juomiseen on matalampi kuin Harjun rinteillä”, kommentoi Jyväskylän ...