Kirjoittajan artikkelit

Juomatesti: Tervaa ja mansikkaa

Jylkkäri sai panimoilta juotavaa kesäjuomatestiin sen verran reilusti, että toimitus päästi lehden lukijat vappuna osingoille. Panimoiden Jylkkärille lähettämien juomien erikoisimmasta päästä ovat Karjalan Terva sekä Olvin Mojito-lonkero. Tervaoluet ovat hyvin harvinaisia, eikä testiryhmällä ollut niistä aiempaa kokemusta. Odotuksetkin olivat ristiriitaisia – terva on hyvä mauste, mutta voiko se sopia olueen? Tervaolutta ei ilmeisesti ole suunniteltu kesäjuomaksi, sillä se tuli markkinoille jo ennen joulua. ...



Vapautunut Vanhanen

Vuosi sitten pääministerin tehtävästä eronnut Matti Vanhanen ei tarvitse enää turvamiehiä, mutta paparazzit ovat edelleen riesana. Vuoden 1976 kunnallisvaaleista lähtien Matti Vanhanen on seurannut aitiopaikalta vajaat parikymmentä kamppailua pääsystä vallankahvaan. Euro- ja presidentinvaaleja lukuun ottamatta hän on ollut jatkuvasti ehdolla. Vuosi sitten pääministerin tehtävästä eronnut politiikan konkari saa nyt seurata koko näytöstä sivusta. Miltä se tuntuu? ”Tietyllä tavalla on helpottunut olo. Ei yhtään ...



Yliopiston sähköposti aiotaan uudistaa

Vanhentunut sähköpostijärjestelmä pyritään korvaamaan ensi syksynä. Uusi palvelu tilataan Googlelta tai Microsoftilta. Sataan megatavuun rajoittuva sähköpostilaatikko ja webmailin kankea käyttöliittymä ovat rassanneet Jyväskylän yliopisto-opiskelijoita pitkään. Koska myös Jyväskylän yliopiston tietohallintokeskuksen johtokunnan mielestä sähköpostijärjestelmä on vanhentunut, se on päätetty uusia perusteellisesti. ”Nykyinen järjestelmä on hävettävän vanha. Sitä on myös kallista ylläpitää tai uudistaa, joten se vanhenee ja rapistuu”, tietohallintokeskuksen johtaja Timo Hassi kertoo. Uusi ...



Kiehtova musta kiekko

Vinyyli pitää pintansa digitaalisen musiikin rynnistyksessä. Nyt vanhoista suomirock-albumeista otetaan uusintapainoksia ja älppäreitä ostavat muutkin kuin keräilijät. Runsaassa kymmenessä vuodessa musiikkibisnes on kokenut monta myllerrystä. Ensin tulivat MP3-tiedostot ja kotipoltetut cd-levyt. Sitten internet, musiikinlevitysohjelma Napster ja muut vertaisverkot. Viimeisimpänä musiikkitarjontaa ovat lisänneet verkon ilmaiset nettijukeboksit, kuten Spotify. Jokaisessa uudistuksessa uhkakuvat levytettävän musiikin kuolemasta on piirretty seinään vahvemmalla tussilla. Digitaalinen musiikki on tuonut paljon ...



Saarnamiehellä on yrittäjän sydän

Ville Saarikalle, 28, tuli monille tutuksi Diili-ohjelmasta, jossa hän eteni kisan puoleenväliin. Myös helluntailaisena saarnamiehenä tunnettu kauppatieteilijä kannustaa nuoria yrittämään ja ottamaan riskejä, mutta pitää silti tavallista työelämää useimmille yrittäjyyttä viisaampana ratkaisuna. ”Olen tällä hetkellä järjestämässä kaverin kanssa Al Gorea Jyväskylään. Kyseessä on yritysseminaari, joka pidetään syys-lokakuun taitteessa Paviljongissa. Al Goren lisäksi sinne on tulossa amerikkalainen motivaatiopuhuja Les Brown, USA:n Suomen ...



Paluu vahtikoiran tehtävään

Jylkkärin uusi päätoimittaja Jarno Liski haluaa tehdä lehdestä entistä kriittisemmän. Vihreä, samettinen pikkutakki, paksusankaiset mustat silmälasit ja pulisongeilta leuan alle ulottuva parta. Vaikka ei olisi 1970-luvulla elänyt, voi hyvin kuvitella, että ylioppilaslehden päätoimittaja olisi silloin näyttänyt samalta kuin juuri työnsä Jylkkärissä aloittanut Jarno Liski, 26. ”Pitkään olin sitä mieltä, että 1980-luvulla ei enää tehty muuta hyvää kuin minut”, tuore päätoimittaja vitsailee. Huumorista huolimatta lausahduksessa ...



Fanittamisen kaava

Yliopisto-opiskelijat rehvastelevat mielellään avarakatseisuudella, mutta kysykääpä heiltä makuasioista. Moni paljastuu faniksi. Fanittaminen etenee usein samaa polkua. Kaava on helppo soveltaa musiikin kuuntelijoihin, mutta tilalle voisi laittaa melkein mitä tahansa: ruokalajit, harrastukset, matkakohteet, urheiluseurat, televisiosarjat, alkoholijuomat tai elokuvat. Kaikki alkaa tulokasvaiheesta, jossa uusi tyyli potkaisee, ja siitä kerätään innoissaan tietoa. Oma mieltymys esitellään vahvasti esimerkiksi julistamalla, että hevi on paskimmillaankin parasta. Genren opiskelu johtaa ...



Arvio: Vesa-Matti Loiri – 4+20 (Finnlevy)

Vesa-Matti Loiri on tehnyt vuosikymmeniä kestäneellä urallaan niin paljon kaikkea, että harva muistaa jokaista elokuvaa, levyä tai tv-sarjaa. Yksi pala monitoimitaitelijan teoksista on kuitenkin jäänyt elämään puheissa ja huhuissa, vaikka alkuperäisteosta harva on koskaan edes nähnyt. Vuonna 1971 julkaistua albumia, 4+20, painettiin aikoinaan noin 4 000 kappaletta, joille on riittänyt huutokaupoissa ostajia jonoksi saakka. Nyt 40 vuoden jälkeen levy päätettiin julkaista ...



Tekemistä läpikulkumatkalle

Jyväskylä on luonteeltaan läpikulkupaikka. Tänne saavutaan ympäri Suomea opiskelemaan, kunnes valmistumisen jälkeen on käännettävä katse kohti uusia haasteita. Yleensä rintamasuunta pyörähtää etelään. Korkeakoulutetun työvoiman valuminen pääkaupunkiseudulle on todistettu niin väitöskirjatason tutkimuksissa kuin empiirisin havainnoin. Syksyllä 2006 aloittaneen vuosikurssini opiskelijoista jo noin puolet on siirtynyt vehreämmille työ- tai opiskelumarkkinoille Helsinkiin. Koska useimpien Jyväskylässä opiskelevien tie vie valmistumisen jälkeen muualle, kannattaa läpikulkukaupungista ottaa irti ...



Liikunnalle oma urheiluseura

Liikuntatieteen opiskelijat ovat perustamassa yliopistolle urheiluseuraa, jonka nimeksi tulee Liikunnan Riemu. Uuden seuran tarkoitus on yhdistää kaikki liikuntatieteen laitoksen nimissä tapahtuva urheilu yhden seuran alle. Muun muassa cheertanssijoukkue Campuksen Koonto jää kyseisellä nimellä historiaan. Ydinjoukkona Liikunnan Riemua on suunnitellut Jyväskylän Seudun Palloseuran nimissä futsalin kakkosdivaria pelannut FC Liikunnan joukkue. ”Liikuntalaisissa on paljon eri lajien harrastajia. Olisi kätevää, ettei tarvitsisi aina perustaa omaa seuraa ...