Olen monesti kuullut sanottavan, että seurassa on kaksi puheenaihetta, joita kohteliaan ihmisen tulisi välttää: politiikka ja uskonto. Joten kirjoitan nyt jälkimmäisestä.

Jostain syystä moni kokee uskonnosta puhumisen vaivaannuttavaksi. Jopa Suomessa, joka nykyisin on erittäin vahvasti maallistunut valtio, uskontoon liittyy niin paljon tunteita, että moni kokee viisaammaksi välttää aiheesta puhumista kokonaan. Kyseessä on siis klassinen älä keikuta venettä -menettelytapa.

Myönnän, että olen kerran jos toisenkin nostanut uskonnon esille muutoin täysin sivistyneessä ja rauhallisessa pöytäkeskustelussa vain saadakseni aikaan pientä vipinää. Kuulun siihen ihmisryhmään, jonka mielestä säästä tai sisustuksesta puhuminen illanistujaisissa tai sukujuhlissa on sekä ajan että älyllisen kapasiteetin tuhlausta.

Kunnon väittely piristää aina päivää!

 

Jumalaa (tai jumalia) ei ole olemassa. Noin, siinä oma näkökulmani asiaan.

En näe syytä uskoa yliluonnolliseen olentoon tai voimaan, koska sellaisen olemassaolon puolesta ei ole mitään todisteita. Aivan samoin en usko moniin muihinkaan asioihin, jos niitä ei ole todistettu. Tämä on ainoa rationaalinen tapa lähestyä asiaa. Muutan toki välittömästi mielipiteeni, jos riittävät todisteet minulle esitetään.

Olen siis ateisti. Vaikka ymmärrän myös näkökannan, jonka mukaan termi on turha, koska se kertoo ainoastaan uskon puutteesta. Emmehän käytä erillistä termiä kuvaamaan ihmistä, joka ei usko astrologiaan tai homeopatiaan. Sen sijaan keksimme termin ihmiselle, joka uskoo siihen, että tähtien asento vaikuttaa elämäämme tai että vedellä on muisti.

Yhtä kaikki, en siis usko yhteenkään jumalaan. Jos aihe nousee esille vaikkapa Ilokiven ruokapöydässä, kerron ilomielin mielipiteeni asiasta. En kiemurtele istuimessani ja mutise jotain tyhjänpäiväistä välttäen katsekontaktia vieruskaverini kanssa vain, jotta kenenkään ei tarvitsisi vaivaantua.

 

Olemme ilmeisesti joskus aiemmin sopineet porukalla, että uskonnosta on syytä vaieta. Uskovaiset pysyvät usein hiljaa, jotta heitä ei pidettäisi tyhminä tai omituisina. Olen kuullut tämän useammalta opiskelijalta opiskeluvuosieni aikana.

Toisaalta moni vastakkaista näkemystä edustava pysyy hiljaa, jotta heitä ei pidettäisi ärsyttävinä provokaattoreina. Itse en ole koskaan ymmärtänyt, miksi se olisi huono asia!

Koko tämä vaivaantumisen, korrektiuden ja virheellisen kunnioituksen sekamelska on totaalisen typerää. Ja tylsää. Kun jokainen varoo kertomasta mielipidettään, koska muutkin tekevät niin, saatamme helposti menettää yhden mielenkiintoisimmista keskusteluista.

Seuraavan kerran, kun joku alkaa sukujuhlissa valittaa sateesta/kuivuudesta/kuumuudesta/kylmyydestä, vaihdan keskustelunaiheen sillä sekunnilla kiihkeäksi uskonnolliseksi väittelyksi. Oikeuteni välttää tylsistymisestä johtuva aivokuolema on tärkeämpi asia kuin muiden läsnäolijoiden vaivaantuminen tai loukkaantuminen.

Muuten olen sitä mieltä, että keisarilla ei ole vaatteita.

 

Lue lisää:

Jumalaton tarina (21.4.2016)