Linda Saukko-Raudalla on vakiopaikka Nordic Business Forumin eturivissä. Hän livekuvittaa, eli tiivistää puhujan sanoman tabletillaan kuviksi reaaliajassa erilaisissa tapahtumissa ja seminaareissa.

”Valmistuin Jyväskylän yliopistosta ruotsin ja englannin opettajaksi vuonna 2003. Sen jälkeen työskentelin ruotsin opettajana kymmenisen vuotta, mutta viime syksystä lähtien olen ollut täysipäiväinen yrittäjä.

Tittelini on livekuvittaja. Tarjoan livekuvitusta ja visualisointia erilaisiin tapahtumiin ja seminaareihin. Tiivistän puhujan ydinsanoman kuviksi tabletillani reaaliajassa. Puhujan puhuessa yleisö voi siis samalla seurata työskentelyäni kankaalle heijastettuna. Tilaisuuden jälkeen toimeksiantajalle jää käytettäväksi kuvallinen tiivistelmä päivän teemasta, johon on helppo palata ja jota voi helposti jakaa elektronisessa muodossa.

Oman yritykseni tarina lähti liikkeelle siitä, kun aloin julkaista omia sarjakuviani kieltenopettajan arjesta ensin Facebookissa, mutta random-kaveripyyntöjen lisääntyessä suosion myötä sirryin blogiin. Lisäksi vierustoverini erilaisissa seminaareissa alkoivat pyydellä minulta kopioita piirtämistäni muistiinpanoista, ne kun tiivistivät kulloisenkin asian niin hyvin.

Ensimmäinen livekuvituskeikkani oli JAMKin avajaisissa 2010. Tarjouspyyntö tuli sosiaalisen median kautta. Keikan tein ilman elektronisia apuvälineitä suurelle kankaalle – todellisessa Kylli-Täti -hengessä siis. Seuraavalle keikalle vaadin IPadin. Siitä eteenpäin kuvien jakaminen helpottui, kun aloin tehdä niitä suoraan sähköiseen muotoon tabletilla.

Toden teolla livekuvitusurani lähti nousuun Nordic Business Forumin myötä syksyllä 2011: olin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi autonkuljettajaksi tapahtumaan, mutta kun järjestäjät huomasivat autokuskikoulutuksesta tekemäni muistiinpanot, pääsinkin saman tien eturiviin kuvittamaan kaikki esitykset.

Siitä lähtien olen istunut eturivissä livekuvittamassa jokaisessa Nordic Business Forumissa, ja sinne olen menossa myös tänä vuonna. NBF on myös tärkeä markkinointikanava, se on avannut ovet livekuvittamaan monia muitakin businesstapahtumia. Asiakkaisiini lukeutuvat myös monet kunnat, kaupungit ja organisaatiot, mukaan lukien esimerkiksi Jyväskylän yliopisto, Verohallinto ja Varma. Asiakkaita on tullut myös ulkomailta, muun muassa Hollannista ja Ruotsista.

Olen viihtynyt Jyväskylässä hyvin, vaikka pohjalaisuus ei minusta koskaan häviä. Pohjanmaalta muuttaneelle Jyväskylän mäkiin tottuminen on vienyt aikansa, ja lapsille saa koko ajan olla muistuttamassa, että pitää sanoa ’meirän’, ei ’meidän’.”

 

Linda Saukko-Rauta

  • Livekuvittaja, piirtäjä.
  • Kotoisin Ylistarosta, asuu Jyväskylässä perheineen.
  • Oma yritys Tmi Redanredan vuodesta 2011.
  • Blogi Saukon taivaspaikka osoitteessa saukkorauta.wordpress.com