Mysliä saa vähällä vaivalla tehtyä ison satsin. Kotitekoinen granola eli rapea mysli syntyy vaivattomasti reilussa puolessa tunnissa. Kuva: Jaakko Kinnunen
Mysliä saa vähällä vaivalla tehtyä ison satsin. Kotitekoinen granola eli rapea mysli syntyy vaivattomasti reilussa puolessa tunnissa.

Päivän voi käynnistää helposti myös itse tehdyllä myslillä. Lisättyä sokeria kannattaa kuitenkin välttää.

Aamujogurtin seuraksi kelpaa mitä parhaiten mysli, jota löytyy moneen makuun. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri ja ravitsemusterapeutti Arja Lyytikäinen pitää mysliä hyvänä lisänä monipuoliseen ruokavalioon.

”Mysli on hyvä valinta, etenkin aamiaispöytään. Se sopii hyvin vaikka puuron tai leivän tilalle. Oikeanlaisen myslin valinta on ehkä se tärkein kysymys, sillä vaihtoehtoja on niin paljon.”

Myslissä voi olla esimerkiksi monia eri viljatuotteita, pähkinöitä, siemeniä ja kuivattuja hedelmiä.

”Terveellisen ruokavalion kannalta kannattaa välttää myslejä, joissa on lisättynä sokeria, suolaa tai rasvaa. Nämä nostavat nopeasti myslin energiapitoisuutta”, Lyytikäinen toteaa.

 

Myslistä saa maukasta ja ravitsevaa, kun viljatuotteiden sekaan lisää hiukan pähkinöitä ja vaikkapa siemeniä. Kuivatuista hedelmistä ruokaan saa lisää erilaisia makuja, mutta niitä ei kannata lisätä liian paljon.

”Pähkinöistä, manteleista ja siemenistä mysliin saa helposti välttämättömiä rasvoja. Pitää kuitenkin huomioida, että niiden energiapitoisuus on suuri. Pelkät viljatuotteet taas jättävät energiapitoisuuden hyvin matalaksi”, Lyytikäinen opastaa.

Ravitsemusterapeutti rohkaisee ruokailijoita kokeilemaan itse myslin valmistusta.

”Mysliä on helppo tehdä itse. Kuivattuja hedelmiä voi pitää vaikka omassa kulhossaan, josta niitä voi ripotella myslin sekaan oman maun mukaan. Näin perheen jokainen ruokailija saa makuistansa mysliä.”

 

Suolaisen makea ja rapea mysli

  • 6 dl kaurahiutaleita
  • 1-2 tl kanelia
  • 1 dl öljyä
  • 0,5-1 dl hunajaa
  • 1-2 dl suolapähkinöitä
  • 1-2 dl cashewpähkinöitä
  • 0,5-1 dl vettä
  • 1 dl rusinoita

Netistä löytää helposti lukuisia erilaisia ohjeita myslinvalmistukseen. Vaihtoehtoja on yhtä paljon kuin makutottumuksiakin. Osa tykkää hedelmäisestä mausta, toinen taas makeudesta. Me päätimme kokeilla makean ja suolaisen myslin yhdistelmää.

Annostele ensin kuiva-aineet kulhoon. Voit jättää osan kaurahiutaleista pois ja lisätä tilalle ruishiutaleita. Suositeltavaa on käyttää puurohiutaleita isompia hiutaleita, jotta mysli ei muutu liian pieneksi silpuksi. Kanelia kannattaa annostella oman maun mukaan.

Lisää hiutaleiden ja pähkinöiden seokseen öljy ja hunaja. Hunajan voi ensin sekoittaa veden kanssa, jotta se levittyy tasaisemmin granolan eli rapean myslin päälle. Sekoita massa tasaiseksi.

Levitä mysli uunipellille ja paista seosta 175 asteessa 30 minuutin ajan. Kääntele mysliä kymmenen minuutin välein, jotta seos paistuu tasaisesti. Pähkinät saattavat kärvähtää uunissa, joten voit lisätä ne pellille kymmenen minuutin paistamisen jälkeen.

Mysli on valmista, kun se on ruskistunut kauniisti. Anna granolan jäähtyä ja lisää seokseen rusinat.

 

Lue lisää:

Sotke illalla, syö aamulla (18.9.2014)