Jyväskylän ylioppilaskunnan
edustajistovaalit on saatu päätökseen ja uudet edaattorit ovat selvillä. Jylkkärin puolesta haluan onnitella kaikkia vaaleissa menestyneitä ja lohduttaa pettymyksen kokeneita.

Vaali-ilta sujui Rentukan hämyisessä valaistuksessa erittäin hyvin. Tipoittain saapuneet äänestysluvut varmistivat myös sen, että jännitys rakentui pitkän kaavan mukaan, jolloin tunnelma parani jatkuvasti kohti illan huipennusta.

Ilman parempaa tietoa voisi epäillä, että JYYn johtoporras viivytteli tahallaan ääntenlaskennan kanssa varmistaakseen parhaan mahdollisen loppuhuipennuksen.

 

Kokonaisuutena vaalit olivat mielenkiintoiset ja yllätykselliset. Vaalivoittajaksi selvisi vähemmän yllättävästi Pörssi&Dumppi, jonka vahva ehdokaslista jyräsi muut jo pituudellaan.

Onnistujiksi lasketaan ehdottomasti myös JYYn vihreät opiskelijat ja Alvarin unioni. Vihreät nosti paikkamääränsä edustajistossa kahdeksaan. Ensimmäistä kertaa kisaan mukaan lähtenyt Alvarin unioni kapusi puolestaan hienosti vaalien kolmannelle sijalle seitsemällä paikallaan.

Vaalien pettymyksiin luetaan kokoomus- ja keskustaopiskelijat, jotka molemmat menettivät kaksi edustajistopaikkaa. Suurimman kolhun siipeensä sai kuitenkin JYYn demariopiskelijat, joka menetti näissä vaaleissa kaikki kolme paikkaansa. Myös ensimmäistä kertaa mukaan kisaan lähteneet akateemiset perussuomalaiset joutuivat pettymään, kun ryhmän jokainen ehdokas jäi rannalle.

Yhtä kaikki, vaali-ilta tarjosi suurta jännitystä, karvaita pettymyksiä, riittävästi janojuomia ja onnellisia halauksia.

 

Mutta ei. Vaalivalvojaisten hyvän tunnelman takana lymyilee karu totuus siitä, että edustajistovaalit eivät liikuta väkeä kampuksella. Toisin sanoen aivan liian harva opiskelija välittää vaalituloksesta tai eri edustajistoryhmien poliittisesta pelistä.

Vaalien äänestysprosentti laski hiukan edellisistä karkeloista, kun vain joka viides Jyväskylän yliopiston opiskelijoista kävi antamassa äänensä edustajistovaaleissa. Äänestysprosentti oli samalla kaikista Suomen yliopistoista heikoin.

Yhdeksi selittäväksi tekijäksi on jo tarjottu sähköisen äänestämisen puuttumista. Lähes kaikissa muissa yliopistoissa sähköinen järjestelmä on jo käytössä. Toivottavasti tämä puute korjataan seuraaviin vaaleihin mennessä.

Lappuäänestys ei kuitenkaan selitä koko totuutta. Kampuksella on epäsuhta edustajistoon pyrkivien ehdokkaiden innokkuuden ja riviopiskelijan kiinnostuksen välillä. JYYn sisällä keskustelu on usein kiivasta ja poliittinen työ todellista. Jostain syystä tämä ei kuitenkaan näy tavallisille opiskelijoille.

Tästä epäsuhdasta osasyy kuuluu varmasti JYYlle itselleen ja osa edustajistoryhmille. Myös Jylkkäri voi katsoa asiassa peiliin. Seuraavien vaalien tärkein tavoite kautta linjan onkin äänestysprosentin nostaminen.

 

Lue lisää:

Pörssi&Dumppi vaalien suurin voittaja (5.11.2011)