Tuttavani Jani Tanskanen kirjoitti Jylkkärissä (12.2.2015) osuvasti asiantuntijuudesta. Samalla hän kuitenkin kyseenalaisti oman asiantuntijuuteni, mielestäni hieman hatarin ja yksipuolisin perustein.

Tanskanen noudatti hyvää journalistista etikettiä, kun kertoi ennalta minulle kirjoittavansa tällaisen tekstin. Täsmensin tällöin Tanskaselle, että tekstissä mainittujen pro gradu -tutkielman ja Aleksanteri-instituutin opintojen lisäksi olen opiskellut Venäjällä Pietarin valtion yliopistossa kansainvälisiä suhteita.

Mainitsin myös nykyisistä työtehtävistäni. Valmistumiseni jälkeen olen työskennellyt europarlamentaarikon avustajana, jossa työnkuvaani kuuluu poliittinen avustaminen kehitys- ja ulkoasiainvaliokunnassa sekä EU-Venäjä -valtuuskunnassa. Ulkoasiainvaliokunta yhdessä EU-Venäjä -valtuuskunnan kanssa vie työajastani yli puolet.

Euroopan turvallisuuspoliittisesta tilanteesta johtuen Venäjä on ollut valiokunnan asialistalla viikoittain. Työni hoitaminen edellyttää jatkuvaa raporttien lukemista ja asioihin perehtymistä. Ilman asiantuntemusta tuskin pystyisin suoriutumaan nykyisistä työtehtävistäni. Asiantuntijuuden arvioiminen jääköön silti lukijan päätettäväksi. Pidän kuitenkin tärkeänä, että lukijalle tarjotaan koko totuus eikä vain suppeaa otantaa.

Eduskuntavaaleihin on reilu kuukausi aikaa. Suotavaa olisi, että myös Jylkkärissä käytäisiin keskustelua opiskelijoille tärkeistä teemoista, kuten koulutuksesta ja taloudesta. Koulutuksesta on leikattu lähes kaikilla asteilla, talous ei kasva ja akateeminen työttömyys on pelottavan korkealla. Kataisen saati Stubbinkaan sinipunahallitus ei ole kyennyt valaisemaan opiskelijoiden tulevaisuudennäkymiä. Muun muassa näistä teemoista olisi syytä puhua, ja opiskelijoiden jos keiden on vaadittava muutosta.

Suomi ei enää kestä toista Kataisen-Stubbin hallitusten kaltaista nelivuotiskautta.

Joonas Könttä

Europarlamentaarikon avustaja, Venäjä-asiantuntija, YTM

Kansanedustajaehdokas (kesk.)

Jyväskylä

 

Lue lisää:

Missä ovat todelliset asiantuntijat?