Mansikkakojun myyntitykki. Kuva: Anna Näveri

Kysyimme lukijoiltamme, mitkä asiat ärsyttävät eniten työnhaussa. Poimimme vastauksia viidestä suosituimmasta valitusten aiheesta.

 

1. Sähköiset lomakkeet

Noin puolet kyselyyn vastaajista kritisoi työpaikkojen sähköisiä hakulomakkeita. Tietojen syöttäminen yksittäisiin kenttiin koettiin vaikeaksi, eivätkä kysymykset olleet aina kovinkaan selkeitä. Joissakin työpaikoissa hakupalveluun piti vielä erikseen rekisteröityä, mikä koettiin turhaksi.

”Joissakin paikoissa myös hakulomakkeet ovat olleet turhan vaikeaselkoisia. Kerran hakulomakkeen täyttämisen jälkeen loogisin nappula painettavaksi on ollut ’palauta’, jonka seurauksena lomake tyhjenee ja saat aloittaa kaiken alusta. Aivan kuin työnhaku ei jo muutenkin veisi kamalan paljoa aikaa.”
Nainen, 23

”Yhdessä täyttämässäni työhakemuslomakkeessa kysyttiin matkustusvalmiutta prosentteina. Yritä siinä sitten keksiä, onko se 67 vai 68. Prosenttien tueksi ei tarjottu minkäänlaista selitysboksia, joten ei auttanut muu kuin ottaa tehtävä tosissaan ja ruveta muuttamaan omia intentioitaan numeeriseen muotoon.”
Nainen, 22

 

2. Huono yhteydenpito

Reilu kolmannes vastaajista valitti työpaikkojen huonosta yhteydenpidosta. Työhaastattelun tuloksista ei kerrottu työnhakijalle välttämättä edes silloin, kun tämä oli tullut valituksi. Yksi vastaajista kertoi kuulleensa työpaikan saamisesta vasta sitten, kun hän oli itse soittanut työnantajalle kuukausien odottelun jälkeen.

”Eniten ärsyttää se, että työpaikasta ei kuulu mitään hakemuksen jälkeen. Jos tulisi edes se klassinen ’kiitos hakemuksesta, valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun’, niin tietäisi viivata yli sen mahdollisuuden eikä tarvitsisi elää epätietoisuudessa. Helpottaisi jatkosuunnitelmia.”
Nainen, 23

”Kerran neuvottelut olivat jo sähköpostitse hyvällä alulla, mutta yhtäkkiä rekry vain hiljeni täysin ja otti parin kuukauden päästä yhteyttä ’ai niin joo, olit sä tulossa meille?’ No en enää, olen jo muualla.”
Nainen, 24

 

3. Huono haastattelu

Noin kymmenen vastaajista kertoi, että itse työhaastattelussa olisi ollut paljon parantamisen varaa. Haastattelijat olivat usein huonosti valmistautuneita, eivätkä keskittyneet työhaastattelussa asiaan.

”Huonoin haastattelukokemukseni on ollut hakiessani kesätyötä kukkien kastelijaksi/varastoapulaiseksi. Haastatteluajat olivat yli tunnin myöhässä ilmoitetusta. Vuoroni tullessa haastattelija totesi ettei haettava tehtävä vaadi erityistä kokemusta, joten sen suhteen ei ole varmasti ongelmaa. Hän päätyi kyselemään ja puhumaan lähinnä kotiseutuni mökkeilymaisemista ja poikansa rippikoulusta. 40 minuuttia tätä, jonka jälkeen hän ohjeisti minut ostamaan työhön vaaditut mustat housut ja turvakengät ja sanoi soittavansa kun työn aloituspäivämäärä varmistuu. ’Eiköhän tämä ole jo selvä juttu, kirjoitetaan sopimus sitten kun se päivämäärä selviää, kiitos hei.’
Myöhemmin, itse perään kyselemällä sain tietää, ettei työpaikkaa sillä kertaa irronnutkaan.”
Nainen, 24

”Yksi haastattelu kaatui siihen, että horoskooppimerkkini oli väärä. Kyseinen yrittäjä ei kuulemma tule toimeen sen horoskooppimerkin kanssa ja sen takia minäkään en töihin päässyt. Enpä kyllä olisi mennytkään, kun palkkauskriteeri on horoskooppi.”
Nainen, 22

 

4. Ylimitoitetut vaatimukset

Työnhakijoille asetetut kohtuuttoman suuret vaatimukset herättivät neljänneksi eniten kritiikkiä. Työnantajat saattoivat edellyttää runsasta osaamista ja työkokemusta myös hyvin tavallisissa tehtävissä.

”Eniten ärsyttää, kun vaatimuksissa on lueteltu ummet lammet, vaikka kyseessä olisi junior/trainee -rooli. Silloin jätän yleensä hakematta. Myös ristiriitaisuuksia näkee usein.”
Mies, 30

”Kesätyöhaku monine vaiheineen huvittaa. Ihan kuin jotain vakituista virkaa ois hakemassa, kun pitää laittaa hakemusta ja mielellään soitella perään ja käydä paikan päällä ja koittaa perustella miksi just mä oisin PARAS työntekijä pyörittelee jätskipalloja niistä 300 muusta hakijasta. Marjamyyntiin pitäisi olla ’myyntitykki’ ja siivoojanki pitäisi olla superreipas eikä mikään ’seinäruusu’. Oon kuullut että marketin 8h/vko pestiinki oli ryhmähaastattelua ja yksilöhaastattelua välikarsintoineen. ”
Nainen, 24

 

5. Näennäisesti avoimet haut

Osa työnhakijoista arveli, että päätös palkattavista oli tehty jo ennen haastattelua.

”Järjestetään työnhaku ja haastatellaan, vaikka tiedossa on ollut, että otetaan töihin joku ennaltapäätetty, vanha työntekijä.”
Nainen, 22

 

Jylkkärin verkkosivujen kyselyyn vastasi 67 henkilöä. Kysely oli avoinna 9.-17.3.2015.