Tunnen selittämätöntä iloa joka kerta, kun näen naureskelevan tupakkaringin. Näennäisen arkisessa asetelmassa on jotain kapinallista. Epäterveelliset elämäntavat ja aito yhteisöllisyys kun tuntuvat käyvän yhä harvinaisemmiksi ilmiöiksi.
Hyvinvointibuumi on totisesti vallannut koko maan. Aiheelle on omistettu messuja, blogeja ja hyllymetreittäin kirjoja. Siinä sivussa hyvinvoinnista on kasvanut valtavan tuottoisa bisnes, jonka ydinsanoma on selkeä ja houkutteleva: hyvinvointi on ostettavissa. Näissä julistuksissa hyvinvointi typistyy onnistuneiden kulutusvalintojen sarjaksi. Onni löytyy superfoodeista, kuntosalilta ja mindfulness-kurssilta.
Oppi on mennyt perille. Oman hyvinvoinnin maksimoinnista on tullut jopa uusi kansalaisvelvollisuus. Itsekeskeisyys on enemmän kuin sallittua, olemmehan kaikki jo oppineet, että hyvinvoiva ihminen säteilee ihanaa energiaa ympäristöönsä. Oman navan tuijottelu on siis palvelu koko yhteisölle!
Näkemys on ongelmallinen. Yksilökeskeinen hyvinvointimantra sysää kaiken vastuun yksittäisen ihmisen harteille – jokainen kantakoon vastuun omista oloistaan. Tästä ajattelutavasta on pelottavan lyhyt matka siihen johtopäätökseen, että huonommin pärjäävät ovat syyllisiä omaan tilanteeseensa. Silloin unohtuu itsestäänselvä totuus: kaikilla ei ole Suomessakaan yhtäläisiä mahdollisuuksia hyvinvointiin.
Ratkaisu ei ole ohjata ressukoita kirjakaupan massiiviselle self help -osastolle tai lisätä ruokavalioon chia-siemeniä. Kyse ei ole vain yksilöllisistä valinnoista vaan erilaisista lähtökohdista, yhteiskunnallisista rakenteista ja taloudellisesta eriarvoisuudesta, politiikasta. Silkasta tuurista. Ihmissuhteista ja yhteisöistä. Ei vain minusta, vaan myös sinusta ja kaikista muista – meistä.
Ebolan, Isisin ja ilmastonmuutoksen runtelemassa maailmassa voi tuntua helpottavalta keskittyä johonkin, mikä on ainakin jossain määrin omissa käsissä. Itseensä käpertyminen ei kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto. Rakentavampaa olisi keskittyä vähän enemmän siihen, mitä voisimme tehdä myös muiden hyvinvoinnin eteen. Vaikka ei pystyisikään ratkaisemaan kaikkia ongelmia, jotain voi aina tehdä.
Elämän rakentaminen ainoastaan omia tarpeita silmällä pitäen on lyhin tie tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunteeseen. Lopulta omasta navasta ei löydy mitään nöyhtää kiinnostavampaa. Siksi on hyvä nostaa välillä katse ylös. Niskat ja maailma kiittävät.