Kuva: Perttu Puranen

Mascara-yhtyeen Sari ”Sakke” Wallenius opiskelee yhteiskuntapolitiikkaa Jyväskylän yliopistossa. Seuraavaksi Wallenius tasapainoilee bändihommien ja vaihto-opintojen kanssa.

Esiintyminen on ollut minulle tärkeä asia jo varhain. Kun olin kuusivuotias, minua pyydettiin lausumaan runo eräässä aikuisten tilaisuudessa. Kaikki olivat hiljaa ja kuuntelivat. Koin jonkinlaisen vallantunteen. Se oli semmoinen h-hetki, jolloin tajusin, että esiintyminen on aivan jotain mahtavaa.

Esiinnyin aina kun se oli mahdollista, oli kyseessä sitten koulun näyttämö tai oma pihateatteri. Kirjoitin myös tarinoita. Hain Kallion ilmaisutaidon lukioon, mutta en päässyt sinne heti, vaan hiukan myöhemmin. Näin vuosien päästä ajateltuna se on ollut hyvä asia, sillä Helsingin Uudessa yhteiskoulussa oli bändikoulu. Pääsin soittamaan hevityttöbändiin rumpuja. Kolmen kuukauden jälkeen vaihdettiin paikkoja ja minusta tuli solisti.

 

Pari vuotta sitten muutin Jyväskylään opiskeluiden vuoksi. Aloitin musiikkikoulutuksen Jyväskylän ammattiopistossa, mutta suureksi järkytyksekseni – tosin ihanaksi sellaiseksi – sain opiskelupaikan myös Jyväskylän yliopistosta.

Otin ensimmäisenä vuotena yliopisto-opiskelun vakavasti. Musiikkikoulutus oli siinä taustalla. Toisena vuotena tein toisin päin ja keskityin myös omaan yhtyeeseeni The Blushiin. Pidin viime keväänä Vakiopaineessa päätöskonsertin ja valmistuin muusikoksi.

 

Olen onnellinen, koska olen saanut tehdä monipuolisesti musiikkia upeiden muusikkokavereiden kanssa. Olen kokeillut muun muassa rockia, poppia, kantria, hip hopia, pop punkia, dance poppia ja iskelmää.

Tärkein oma juttu minulle on The Blush -yhtye, joka soittaa pop punkia. Nyt olen tutustunut hieman folk-puoleen, kun olen oppinut soittamaan ukulelea ja kitaraa.

10 vuotta olemme laittaneet aikaa ja rahaa bändiin. Tämä kaikki on self-made-juttua. Bändissä soittavat itseni lisäksi basisti Timo Tuppurainen, rumpali Mika Ryhänen ja kitaristi Toni Lundén. Meillä on taustalla oma levy-yhtiö Heavenly Hip records. Olemme kiertäneet pari vuotta yhtyeen kanssa ulkomailla.

Minulla on ollut monenlaisia bändejä ja produktioita vuosien varrella. Parodiabändimme Mascara rikkoi rajoja ja otti kantaa median välittämään kuvaan naisista ja ylipäätään kaupallisuuteen. Mascara oli minulle tärkeä paikka ilmaista omia mielipiteitäni ja tulla niiden kanssa sinuiksi.

 

Mascara on mukana syyskuussa alkaneessa Yle TV2:n We Want More -viihdeohjelmassa. Lähdin ohjelmaan mukaan, vaikka olin aluksi skeptinen koko tositelevisiomaailmaa kohtaan.

Ohjelmassa vanhat bändit kokoontuvat jälleen yhteen. Jokaisessa jaksossa esitellään yksi bändi, minkä jälkeen nähdään myös pari yhteistä jaksoa. Ohjelma huipentuu live-konserttiin Barona-areenalla 8.11. Ohjelma on aika erityislaatuinen tilaisuus. Katsotaan, mitä se tuo tullessaan.

 

Seuraavaksi lähden vuodeksi opiskelijavaihtoon Englantiin. Uutena asiana tulevat myös antropologian opinnot. Antropologia kiinnostaa ja se on varmasti hyvää täydennystä yhteiskuntapolitiikan opintoihin.

Jyväskylässä olo on ollut luksusta. Työelämän kiireet ovat jääneet vähän taka-alalle, olen saanut keskittyä musiikkiin ja opiskeluun. Olen seurannut omia unelmiani ja sillä tiellä olen edelleen.