Marianna Penttilän ja Aimo Laitamon kihlahaalarit muuttuivat naimishaalareiksi. Kuva: Jere Kyrö

Älä pese haalareitasi, kerää niihin mahdollisimman monta härskiä haalarimerkkiä ja vaihda lahjetta seksikumppanin kanssa. Näin teet itsestäsi haalariuskottavan opiskelijan.

Erilaisia haalariperinteitä on enemmän kuin Ylistönrinteellä on portaita. Haalarista tunnistaa myös kanssabilettäjien ainejärjestön, ja värikoodin avulla voi valita itselleen sopivan unikaverin seuraavaksi yöksi.

Toisaalta haalarit kertovat myös, ketä ei kannata yrittää vongata baari-illan jälkeen vielä yhdelle yömyssylle.

Suomen kielen laitokselle kandia valmisteleva Marianna Penttilä ja musiikkikasvatusta toista vuotta opiskeleva Aimo Laitamo vaihtoivat lahkeita heti opiskelujen alussa seurustelun kunniaksi. Vuosi sitten pari meni naimisiin, ja “kihlahaalarit” vaihtuivat “naimishaalareiksi”.

“Aimo ei itseasiassa tainnut käydä kertaakaan missään niin, ettei haalareiden lahjetta olisi vaihdettu. Leikkasin lahkeet irti alle viikko siitä, kun hän toi haalarit ensimmäistä kertaa kotiin”, Penttilä kertoo.

Idea lahkeiden vaihtoon tuli Penttilältä. Hän oli päättänyt jo ennen yliopisto-opiskelujensa alkua lahkeen vaihdosta.

“Näin joskus Tampereella pariskunnan kävelevän käsi kädessä, haalareiden lahkeet vaihdettuina. Silloin päätin, että minäkin haluan joskus tehdä noin”, hän hymyilee.

“Minä en sitten vastustellut yhtään”, Laitamo nauraa.

“Minusta tämä oli mahtava ajatus ja hyvä symboli seurustelulle ja naimisissaololle, paljon näkyvämpi kuin sormus. Baareissakaan ei tulla iskemään, kun heti lahkeesta näkee että on varattu”.

Pariskunta yritti etsiä netistä tietoa lahkeiden vaihdosta, mutta sitä löytyi vain niukasti. Siksi he tekivät omat ratkaisunsa lahkeiden irrottamisessa.

“Vaihdoimme vasemmat lahkeet, koska kihlasormuksetkin ovat vasemmassa nimettömässä. Se tuntui loogiselta”, Penttilä ja Laitamo kertovat.

Lahkeiden vaihto ei ole Jyväskylässä kovin yleistä. Yksi syy asiaan on se, että monet seurustelevat parit opiskelevat samaa alaa, eikä lahkeiden vaihdossa ole näin mitään näkyvää eroa. Penttilän siniset Sane- ja Laitamon mustat Pedaali-haalarit erottuvat siis joukosta erivärisine lahkeineen.

Erilaisiin lahkeisiin on kiinnitetty huomiota myös opiskelijabileissä.

“Tuntemattomatkin ovat tulleet kysymään, että miksi minulla on erivärinen lahje”, Laitamo toteaa.

“Minulla kaverit eivät edes kiinnittäneet asiaan hirveästi huomiota, sillä hehkutin asiaa niin paljon jo etukäteen. Minusta tämä lahkeiden vaihto on vain niin hirveän kiva asia. Tuntuu, että kannan haalarit päällä aina pientä palaa Aimosta mukana”, Penttilä hymyilee.

 

Alunperin teekkareilta lähtöisin oleva tapa pukeutua juhliessa haalareihin on vakiinnuttanut paikkansa myös teekkarittomassa Jyväskylässä. Haalarillisia tapahtumia riittääkin ympäri vuoden. Tutorit ottavat uudet fuksit vastaan haalareissa, ja varsinkin syksyllä haalarikorkkaussitsien määrä on lukematon. Myös Kauppakadun Appro ja kuukausittain järjestettävät Poikkitieteelliset haalaribileet saavat haalarikansan liikkelle, vapusta puhumattakaan.

Haalareihin ja niiden käyttöön liittyy myös monenlaisia perinteitä. Esimerkiksi haalareiden pesu on kielletty: ainut sallittu vesikaste on Jyväsjärven tai vaihtoehtoisesti suihkulähteen vesi. Lisäksi haalareita pyritään pitämään aina vain alaosana, hihat lanteille sidottuina.

Pelkät paljaat haalarit päällä kulkeminen ei kuitenkaan ole suositeltavaa, vaan haalarimerkkejä olisi hyvä haalia jo fuksivuodesta alkaen. Kaikilla ainejärjestöillä on jonkinlaisia merkkejä, joita kiinni ommellessa on hyvä menettää hermojen lisäksi myös sormenpäiden tunto.

 

Myös haalarimerkkien paikalla haalareissa on väliä. Esimerkiksi tietojärjestelmätieteen ainejärjestön Dumpin tietyt merkit on ommeltava juuri tietylle paikalle. Sama pätee myös suomen kielen opiskelijoiden eli sanelaisten Kielipoliisi-merkkiin. Se kuuluu hihaan, aivan niin kuin oikeillakin poliiseilla.

Sanelaiset myyvät merkkejä paljon myös muiden alojen opiskelijoille. Lisäksi he saavat merkkitilauksia muiden kaupunkien korkeakouluopiskeljoilta viikottain. Yhteensä he myyvät merkkejä kuukaudessa noin sata kappaletta.

Haalarivastaavat Ira Perenkari ja Susanna Stranius pyrkivät järjestämään haalarimyynnin kerran kuukaudessa, minkä lisäksi merkkejä on saatavilla myös Sanen omissa tapahtumissa.

“Kaikki myymämme merkit eivät ole omiamme, vaan myymme myös muiden kaupunkien suomen kielen opiskelijoiden merkkejä. Yhteensä Sanen valikoimissa on noin 30 erilaista merkkiä”, Perenkari ja Stranius kertovat.

Haalarivastaavien mukaan opiskelijat haluavat ostaa merkkejä, joissa on joko rivoja tai pikkutuhmia vitsejä tai selkeitä viittauksia johonkin asiaan. Esimerkiksi Kielipoliisi-merkki on samankaltainen kuin oikeillakin poliiseilla.

Sanen merkkien suosio perustuu siihen, että kielivitsit aukeavat helposti opiskelijoille yli tiedekuntarajojen. Ei tarvitse lukea suomen kieltä ymmärtääkseen Haluatko yösian- merkin huumorin.

“Kaikista myymistämme merkeistä Kielipoliisi on suosituin, Sanen omista taas Kielen huolto ajo sallittu”, Perenkari ja Stranius toteavat.

Haalarivastaavat itse sen sijaan vannovat Vakipanon nimeen.

Sane on juuri tehnyt uuden haalarimerkkitilauksen, joten haalareista voi pian bongailla aivan uudenlaisia kielivitsejä.

”Mutta vielä emme paljasta, millaisia merkkejä on luvassa”, Perenkari ja Stranius hymyilevät.

 

Susanna Stranius ja Ira Perenkari nauttivat olostaan Sanen haalarivastaavina. Kuva: Jere Kyrö

Varsinainen haalariasiantuntija on Jyväskylän yliopistossa sekä venäjän kieltä ja kulttuuria että tietojärjestelmätiedettä opiskeleva Mikko Viitamäki. Kaikkien tunteman “Biisonin” haalareihin ja viittaan on kertynyt noin viisisataa haalarimerkkiä.

Tarkkaa lukua Viitamäki ei ole merkeistään pitänyt enää pitkään aikaan.

“Merkkien kerääminen lähti vähän käsistä, ihan näin paljon niitä ei ollut tarkoitus alunperin kerätä”, Viitamäki kertoo.

Viitamäen haalarit täyttyivät koristuksista nopeasti, ja sen jälkeen hän alkoi ommella merkkejä viittaan.

“Alkusysäyksen keräilyyn sain yhden vuoden Akateemisesta MM-kyykästä, jonka jäljiltä minulle jäi 80 merkin pinkka haalareihin ommeltavaksi.”

Viitamäki on hankkinut merkkejä itselleen sekä vaihtamalla että ostamalla niitä. Osa taas on tapahtumista saatuja. Viitamäki kuvailee merkkejään “hauskoiksi, hienoiksi ja osittain hämmentäviksikin”.

“Mitään yksittäistä suosikkimerkkiä minulla ei kuitenkaan ole. Monet niistä muistuttavat hauskoista reissuista”, Viitamäki toteaa.

Haalarimerkkien keräämisen lisäksi Viitamäki on kunnostautunut myös haalarien eri osien vaihtelussa. Hänen punaisista Dumpin haalareistaan löytyvätkin monet eri väriset hihat ja taskut. Erioten Pörssin haalareista hän on hankkinut lisäosia.

“Lahkeiden vaihto sen sijaan vaatii jo hieman syvempää ystävyyttä”, Viitamäki kertoo.