Demokratia kadoksissa

Näkökulma: Eurosotkut varjostavat Euroopan nuorten tulevaisuutta. Heillä ei kuitenkaan ole niiden hoitoon paljoa sanottavaa. EKP siirtää pohjoiseurooppalaisten rahoja etelään äänestäjien selän takana.

Euroopan nuoret maksavat kovaa hintaa muiden virheistä. Talouskriisi painaa eri tavoin eri maissa, ja jälki on paikoin pahaa.

Etelä-Euroopassa kriisin hinta on valtava nuorisotyöttömyys. Esimerkiksi Kreikassa se on noussut noin 60 prosenttiin. Ja voitte kuvitella, millaisia töitä lopuille nuorille on tässä tilanteessa tarjolla.

Lehdistössä puhutaan Euroopan menetetystä sukupolvesta, ja etelässä ilmaus näyttää osuvalta. Ongelmien voidaan odottaa jatkuvan vielä 10 vuotta, koska Etelä-Euroopan maiden tuottavuus on huomattavasti pohjoista matalammalla tasolla. Tämän päivän opiskelijoille ennuste ei näytä ruusuiselta talouden elvyttyäkään. Lama-aikaan valmistunut nuori kärsii huonon ajoituksen seurauksista usein vuosia sen jälkeen, kun muilla jo menee paremmin.

Fiksuin siirto esimerkiksi tavalliselle espanjalaiselle opiskelijalle on lähteä ulkomaille työn perässä. Vikkelään.

Täällä pohjoisessa kaikki maksavat tilanteesta ainakin inflaation muodossa. Nykyinen rahapolitiikka uhkaa nostaa hintoja melkoisesti, kuten asian ytimessä toimivat tietävät. Viime vuonna Euroopan Keskuspankin (EKP) työntekijät vaativat, että heidän eläkkeidensä suuruus sidotaan hintojen nousuun. Miksiköhän.

Muihin suomalaisiin verrattuna hintojen nousu on tietysti ollut erityisen ongelmallista opiskelijoille, sillä opintotuki ei vielä nouse elinkustannusten mukana. Äskettäin päätetty opintotuen sitominen indeksiin tuli siis erinomaiseen aikaan.

Rahan arvon laskiessa myös säästetyt kesätyöpennoset menettävät ostovoimaansa melkoista vauhtia.

Vaikka pelissä on kaikkien ostovoima ja mahdolliset säästöt, tilanteen hoito ei ole kansalaisten käsissä. Mediassa kohkataan poliitikkojen hyväksymistä pelastuspaketeista, mutta käytännössä niiden merkitys on suhteellisen vähäinen.

Kun Katainen ja Urpilainen palasivat vuonna 2012 kotiin neuvoteltuaan Suomen Espanjan-avulle takuut, he väittivät tehneensä hyvät kaupat. Oikeasti koko paketti oli vain pisara meressä.

Valtaosa etelään virtaavasta rahasta ei kulje enää poliitikkojen käsien läpi. Yhteensä euroalueella on käytetty yli 1300 miljardia euroa Etelä-Euroopan pelastamiseksi. Tästä noin 25 prosenttia kulki poliitikkojen sopimien lainaohjelmien kautta, kuten esimerkiksi edellä mainittu tuki Espanjalle.

Neljäsosalla taloudellisesta avusta on siis parlamenttien hyväksyntä. Lopulla ei ole.

Yllä mainittujen lainaohjelmien ohi suomalaisten säästöjä on siirretty Etelä-Eurooppaan 40 miljardin euron verran. Nämä rahat ovat kulkeneet EKP:n kautta.

Euroopan Keskuspankki siirtää Etelä-Eurooppaan rahaa ostamalla alueen valtioiden obligaatioita. Tämä tarkoittaa, että se on alkanut rahoittaa kriisimaita suoraan.

Tällainen käytäntö on vastoin pankin omia periaatteita. Lissabonin sopimus sanoo, että Euroopan Keskuspankki määrittää ja toteuttaa rahapolitiikkaa. Rahoittamalla valtioita suoraan se kuitenkin tekee finanssipolitiikkaa, joka kuuluisi valtioille.

Poliitikoille kuuluvia päätöksiä tekee siis tällä hetkellä EKP:n johtokunta, jota me emme valinneet ja jota kukaan ei valvo.

Lisäksi EKP:n päätehtävä on pitää inflaatio kurissa, mikä nykytilanteessa näyttää mahdottomalta.

Tämänhetkistä käytäntöä käyttävät hyväkseen niin Etelä- kuin Pohjois-Euroopankin maiden hallitukset.

Etelälle se tarkoittaa halpaa rahaa. Pohjoiselle se tarkoittaa, että EKP tekee hallitusten työtä heidän puolestaan. Käytännössä se säästää hallitukset kritiikiltä; kun suurin osa etelään siirretystä rahasta ei kulje poliitikkojen käsien läpi, heidän ei tarvitse selitellä päätöksiään äänestäjille. Hallitukset ovat menestyksekkäästi luoneet puhetavan, jossa vaihtoehtoja ei ole ja kritiikki on automaattisesti euro- tai Eurooppa-vastaista.

Nyt olisi hyvä hetki alkaa keskustella vaihtoehdoista. Opiskelijat ovat viime aikoina aktivoituneet osoittamaan mieltään toimeentuloonsa liittyvissä kysymyksissä. Seuraavaksi voisi olla aika vaatia sananvaltaa myös siihen, mihin suuntaan Eurooppaa viedään.

Nykynuoret kuitenkin joutuvat selviytymään kriisin jälkimaininkien kanssa vielä kymmenien vuosien päästä.