Artikkelit kuukaudelle

Juomatesti: Tervaa ja mansikkaa

Jylkkäri sai panimoilta juotavaa kesäjuomatestiin sen verran reilusti, että toimitus päästi lehden lukijat vappuna osingoille. Panimoiden Jylkkärille lähettämien juomien erikoisimmasta päästä ovat Karjalan Terva sekä Olvin Mojito-lonkero. Tervaoluet ovat hyvin harvinaisia, eikä testiryhmällä ollut niistä aiempaa kokemusta. Odotuksetkin olivat ristiriitaisia – terva on hyvä mauste, mutta voiko se sopia olueen? Tervaolutta ei ilmeisesti ole suunniteltu kesäjuomaksi, sillä se tuli markkinoille jo ennen joulua. ...



“Vaaliterrori” oli vahinko

Humalainen eläkeläinen "iski" vihreiden vaalitoimistoon pää edellä. Vihreiden vaalitoimiston ikkuna rikkoontui tiistain vastaisena yönä Kauppakadulla ravintola Vakiopaineen vieressä. Ravintoloitsijan mukaan humalassa ollut vanha mies oli kaatunut ikkunan läpi ja selvinnyt onnen kaupalla pienellä haavalla päässä. "Tämä kertoo sellaisesta omituisesta vihasta erilaisia ajattelukantoja kohtaan sekä pahasta olosta", kommentoi Jyväskylän vihreiden puheenjohtaja Nico Holmberg seuraavana päivänä Keskisuomalaiselle. Ilta-Sanomat otsikoi oman juttunsa "Vaaliviha leviää: nyt iskettiin ...



Tärkeintä on vapaus

Hardcore-punkbändin Kohu-63:n laulaja Arto ”Lättä” Hyytiäinen on kapinoinut viidellä eri vuosikymmenellä. Mies on 49-vuotias punkkari Tampereen Hervannasta eikä muuksi muutu. Lättä on selvinnyt ”Teddyjen” väkivaltaisuuksista 70-luvulla, lusinut taposta 80-luvulla ja tehnyt konkurssin 90-luvulla. Hän ei harmittele menneitä, eikä hänen kapinansa lopu ennen kuin mullan alla. ”Punk merkitsee mulle vapautta. Se on vapautumista aivopesusta ja sitä, että voi elää niin kuin haluaa. ...



Arvio: Jyväskylän ylioppilasteatteri – Tarina äideistä

Ohjaus ja käsikirjoitus: Laura Happonen. ”Äiti haluaa takas töihin!” huutaa väsynyt koliikkivauvan äiti, ja yrittää kiroillen rauhoitella kitisevää vastasyntynyttä. Naapurissa toinen mamma on niin keskittynyt vauvablogiinsa, ettei huomaa parisuhteen ajautuneen karille ja leikki-ikäisten jäävän vaille huomiota. Samassa rapussa äitiyttä opettelee nuori nainen, joka saa odottaa ja kasvattaa lapsensa yksin. JYT tarttuu aiheeseen, jota ei ole kyllästymiseen saakka käsitelty. Tarina äideistä tutkiskelee nykyajan ...



Arvio: Jarkko Martikainen – Usko (Sakara Records)

YUP:n keulahahmona tutuksi tulleen Jarkko Martikaisen soolouran neljännellä levyllä Usko on luovuttu mies ja kitara -asetelmasta. Pitkäksi niin partansa kuin tukkansakin viime vuosina kasvattaneen laulaja-lauluntekijän taustalla orkesteroi kuusihenkinen kokoonpano Äänioikeus. Myös niin tuottaja kuin levy-yhtiökin ovat vaihtuneet. Ja tämä kuuluu. Muutos on tietysti harkittua ja varmasti taiteilijasta itsestään lähtöisin. Silti ainakin tällainen suoraviivainen maakuntien mies jää kaipaamaan aiempien levyjen sinänsä simppeleitä ...



Arvio: Heikki Hiilamo – Uusi hyvinvointivaltio (Into Kustannus)

Hyvinvointivaltion alasajosta tai muutostarpeesta on kirjoitettu nyt niin monta kansantajuista pamflettia, että luulisi päättäjienkin vähitellen ymmärtävän. Tuplatohtori Heikki Hiilamo on vahva asiantuntija muun muassa sosiaalipolitiikassa, mutta kirjaa voi pitää myös laajennettuna vaaliteesien esittelynä. Hän on vihreiden ehdokas Uudellamaalla. Hiilamo terävöittää pointtejaan paikoin mielenkiintoisella ja ”mielenkiintoisella” tavalla. Ensin mainittua edustaa esimerkiksi niin sanotun hyvinvointivaltiokäyttäytymisen selittäminen evoluutiolla, jälkimmäistä sukunimien laskeminen rikkaimpien listalla. Itse asiaan, ...



Arvio: Radiohead – The King of Limbs (XL Recordings)

Eteeriset luupit ja rumpukoneen kiihkeä naputus ovat merkittävässä osassa Radioheadin yhdeksännellä albumilla The King of Limbs. Laulaja Thom Yorken ääni on miksattu paikoin tavallista kauemmaksi. Niin sanotusta rokkibändisaundista ei ole jäljellä kuin hentoja viitteitä. Levyn pidättyväisestä meiningistä huokuu välityön tuntu. Myös kestolliset ominaisuudet vahvistavat tätä vaikutelmaa: kahdeksan laulua, 37 minuuttia. Toisaalta mailleen vetäytyneessä atmosfäärissä on oma viehätyksensä. Pakoton meininki jättää kuulijalle runsaasti ...



Maatalous on kidutusta

Broilerit nokkivat toisiaan, niiden luut ja jänteet eivät kestä jalostettua liian nopeaa kasvamista. Euroopan unionin alueella 330 miljoonaa pikkukukkoa silputaan elävältä vuosittain, koska niitä ei tarvita munatehtaissa. Broilereita on yhdessä kasvattamossa kymmeniä tuhansia, yhdellä eläinten keskitysleirin vangilla on vajaa A4-arkin verran tilaa elää. Sellaista on todellinen maatalous. Eläinten hyvinvointi on kaukana siitä maailmasta, mitä meille kuluttajille halutaan tarjota. ”Hyvää Suomesta” -kampanjat eivät ...



Reilu kahvi kiven alla

Jyväskylästä ei tahdo saada kuin reiluksi väitettyä kahvia. Jyväskylän kahviloissa on aika turha asioida, jos haluaa juoda reilun kaupan kahvia. Jylkkäri kiersi keskusta-alueen kahvilat läpi ja kysyi myyjältä onko heillä Reilun kaupan kahvia saatavilla ja jos on, paljonko se maksaa. Kyselykierroksen kahdeksasta kahvilasta ainoastaan yhdestä saa Reilun kaupan kahvia. Se on yliopiston kirjaston Cafe Libri. Siellä asiakas voi valita tavallisen ja Reilun ...



Vapautunut Vanhanen

Vuosi sitten pääministerin tehtävästä eronnut Matti Vanhanen ei tarvitse enää turvamiehiä, mutta paparazzit ovat edelleen riesana. Vuoden 1976 kunnallisvaaleista lähtien Matti Vanhanen on seurannut aitiopaikalta vajaat parikymmentä kamppailua pääsystä vallankahvaan. Euro- ja presidentinvaaleja lukuun ottamatta hän on ollut jatkuvasti ehdolla. Vuosi sitten pääministerin tehtävästä eronnut politiikan konkari saa nyt seurata koko näytöstä sivusta. Miltä se tuntuu? ”Tietyllä tavalla on helpottunut olo. Ei yhtään ...