Artikkelit kuukaudelle
Jokaiselle opiskelijapirskeissä notkuneelle on tuttu se merkillinen hetki, kun leppoisat illanistujaiset muuttuvat Youtube-bileiksi. Tapahtumaketju on odottamaton ja kavala. Yksi illan soittolistasta puuttuva biisi on vielä kätevä soittaa tuubista, mutta saatuaan pikkusormen pirullinen videopalvelu vie koko käden. Yhden biisin soittaminen johtaa toiseen, ja pian onkin jo komiikan vuoro:
”Hei, ootteks te nähny tän, tää on tosi hauska!”
Vanhojen kotimaisten sketsisarjojen, mauttomuudessaan hersyvien musiikkivideoiden ...
Päiväys: 18. lokakuuta 2010 | Kirjoittaja: Jukka Torikka | Aiheet: Kolumnit | Avainsanat: bileet, Youtube | Ei kommentteja
Syyskuun lopulla 81 journalistiikan opiskelijaa irtisanoi avustajasopimuksensa Keskisuomalaisen kanssa. Sopimukset oli kirjoitutettu fuksivuoden toimitusharjoittelupäivän yhteydessä. Niillä luovutettiin lehdelle joka ikisen tulevankin jutun oikeudet alan yleistä käytäntöä laajempina: Keskisuomalainen saisi esimerkiksi jakaa jutut yhteistyölehtiensä kanssa ilman erillistä korvausta.
Vaikka maakuntalehti mielellään sivuillaan kannustaa nuoria aktiiviseen kansalaisuuteen, irtisanomisesta tulistuttiin. Ennen kuin osapuolet saatiin saman pöydän ääreen, ehtivät huhut lentää niin ”mustista listoista” kuin ...
Päiväys: 18. lokakuuta 2010 | Kirjoittaja: Marja Honkonen | Aiheet: Kolumnit, Pääkirjoitus | Avainsanat: Keskisuomalainen, Lööppi, työehdot, työelämäyhteydet, työharjoittelu | 5 kommenttia
RAY:n oma nettikasino avautuu aivan lähiaikoina, vaikka yhtiö vastusti vielä pari vuotta sitten verkossa pelattavia rahapelejä. Euroopassa rahapelimonopolien on odotettu murtuvan, mutta Suomessa rahapelilaki tiukentuu entisestään.
"Onneksi olkoon olet voittanut Club Paf Secret Destination Quiz kilpailussa."
Tällaisella otsikolla kirjattu sähköposti kolahti laatikkooni toukokuun puolessa välissä. Paf oli järjestänyt verkkosivuillaan kilpailun, jossa onni potkaisi. Luvassa oli kymmenen päivän loma salaisessa määränpäässä.
En ollut ainoa ...
Päiväys: 18. lokakuuta 2010 | Kirjoittaja: Juha Korhonen | Aiheet: Nyt, Vapaalla | Avainsanat: nettikasino, nettipokeri, Paf, peliongelmat, peliriippuvuus, rahapelimonopoli, RAY | 2 kommenttia
Kulttuurialan harjoittelupaikat ovat kotimaassa kortilla. Siksi saksan kielen lehtori Jürgen Matthies on jo vuosikaudet välittänyt suomalaisopiskelijoita Saksaan.
Jos harjoittelupaikan löytyminen Suomesta on hankalaa, katse kannattaa suunnata Itämeren yli. Jyväskylän yliopiston Kielikeskuksella on järjestetty vuodesta 1992 kurssia, jolla lehtori Jürgen Matthies kaitsee suomalaisopiskelijoita saksalaisiin työpaikkoihin.
”Meillä olisi enemmän paikkoja kuin opiskelijoita”, Matthies valittelee.
Kynnyksenä on yleensä epävarmuus omasta kielitaidosta ja ensimmäisestä kieltävästä vastauksesta lannistuminen. ...
Päiväys: 18. lokakuuta 2010 | Kirjoittaja: Jarno Liski | Aiheet: Kampuksella | Avainsanat: Betriebspraktikum in Deutschland, työharjoittelu | Ei kommentteja
Kerrottakoon heti, ettei meillä ole autossa navigaattoria. Ajaminen on jännempää, kun on turvauduttava karttaan ja suuntavaistoon. Ja aina voi kysyä apua – mitä mieheni ei vieläkään usko.
En silti ole teknologiavastainen. Itse asiassa minulla on idea, josta saattaa tulla megaluokan juttu.
Ehdotan, että insinöörit kehittäisivät henkisen navigaattorin, joka auttaisi elämän hukkatilanteissa. Kun naapurin kanssa tulisi riitaa siitä, kaadetaanko tontin rajalla oleva omenapuu, ...
Päiväys: 18. lokakuuta 2010 | Kirjoittaja: Tiina Piilola | Aiheet: Kolumnit | Avainsanat: henkinen navigaattori, suuntavaisto, Tiina Piilola | Ei kommentteja
Johanna Mannisen sataset huipputasolla on loukkaantumisten takia juostu. Nyt hän on oppinut muistelemaan uransa hyviä hetkiä, kuten lukuisia junioreiden EM-mitaleita ja universiadien voittoa. Liikunta pysyy edelleen tärkeänä osana Mannisen elämää opinnoissa, politiikassa ja harrastuksena.
”Luopuminen on kovaa. Kesälläkin kun katsoi arvokilpailuja, voi että, sitä olisi niin toivonut olevansa siellä. Isoin asia tässä on, että päätös ei tullut itseltä, vaan jalat eivät ...
Päiväys: 18. lokakuuta 2010 | Kirjoittaja: Juha Korhonen | Aiheet: Ihmiset | Avainsanat: hyvinvointimatkailu, Johanna Manninen, pikajuoksu, yhteiskuntapolitiikka | Ei kommentteja
Ohjaus: Miika Muranen, Koreografia: Kira Riikonen, Rooleissa: Elina Korhonen, Matti Hakulinen
Tarina kuvanveistäjä Pygmalionin rakkaudesta veistämäänsä naiseen oli pohjana irlantilaisen George Bernard Shawn samannimiselle näytelmälle vuodelta 1912. Sitä seurasivat Oscar-palkittu elokuva (1938) ja musikaaliversio nimeltä My Fair Lady (1956), joka myös filmattiin 1964.
Kielitieteilijä ottaa kadulta koulutettavakseen kukkamyyjän muokatakseen tästä ladyn tuleviin seurapiiritanssiaisiin. Molemmat rakastuvat lopulta toisiinsa, mikä on kova paikka heistä ...
Päiväys: 18. lokakuuta 2010 | Kirjoittaja: Toimittaja | Aiheet: Arviot | Avainsanat: Jyväskylän kaupungiteatteri, My Fair Lady | Ei kommentteja
Seitsemäntoista ei ole Juha Itkosen vahvin teos, se on selvää. Huono se ei kuitenkaan ole, hämmentävä kylläkin. Takakansi mainostaa kirjaa monikerroksiseksi, mitä se on. Teksti on hyvää ja tarina kulkee ammattimaisesti.
Ensimmäisessä osassa kuvitteellinen kolmikymppinen kiharahiuksinen Julius Ilonen kirjoittaa autofiktiivisesti Henrikin nuoruudesta, muokaten yksityiskohtia ja kirjoitten niin kuin itse haluaa muistaa. Rinnalla Itkonen kuljettaa kertomusta viisikymppisestä Päivistä. Toisessa osassa Ilonen kirjoittaa ...
Päiväys: 18. lokakuuta 2010 | Kirjoittaja: Kyösti Hagert | Aiheet: Arviot | Avainsanat: Juha Itkonen, Seitsemäntoista | Ei kommentteja
Hew Strachanin kommentaari Karl von Clausewitzin Sodankäynnistä-teoksesta käsittelee klassikkoa kiitettävän asiantuntevasti, joskin ajoittain kuivahkosti. Clausewitz kytketään teoksessa kiinteästi omaan aikaansa. Hänen kirjoituksiaan luetaan auki niiden historiallisessa, yhteiskunnallisessa ja aattellisessa kontekstissa, mutta myös Clausewitzin omien elämänvaiheiden kautta. Esimerkiksi Clausewitzin poliittiset tavoitteet Preussissa ovat vaikuttaneet hänen näkemyksiinsä sodankäynnistä. Strachan ihailee Clausewitzin ajattelua, muttei anna tämän sumentaa kriittistä suhtautumistaan. Hän esimerkiksi paljastaa suuren ...
Päiväys: 18. lokakuuta 2010 | Kirjoittaja: Jukka Torikka | Aiheet: Arviot | Avainsanat: Clausewitzin Sodankäynnistä, Hew Strachan | Ei kommentteja
Jyväskylästä ponnistanut Erkko Lehtinen eli dj Erkko elää klubien järjestämisellä ja levyjen soitolla Helsingissä.
Nuorista koostunut Niitty-kollektiivi järjesti Jyväskylässä konemusiikkitapahtumia 1990-luvun puolivälistä pitkälle 2000-luvun puolelle.
Muun muassa Jyväskylän Kesän yhteydessä järjestetyt klubi-illat vetivät paikalle satoja tanssinnälkäisiä nuoria. Vähitellen toiminta hiipui, mutta joillekin niittyläisille klubien maailmasta tuli ammatti. Yksi heistä on Erkko Lehtinen eli dj Erkko.
Klubi-innostus alkoi 1990-luvun puolivälissä Lutakon ikärajattomista konemusiikkitapahtumista, ...
Päiväys: 18. lokakuuta 2010 | Kirjoittaja: Toimittaja | Aiheet: Vapaalla | Avainsanat: dj Erkko, Erkko Lehtinen, Flow, Misf*ts, Niitty-kollektiivi | Ei kommentteja