Artikkelit kuukaudelle

Yliopisto karsii uusista opiskelijoista

Jyväskylän yliopisto aikoo vähentää uusien opiskelijoiden sisäänottoa kymmenellä prosentilla vuoteen 2015 mennessä. Tarkoitus on näin lisätä opettajien määrää suhteessa opiskelijoihin ja siten parantaa opetuksen laatua. ”Massoittunut koulutus ei ole kenenkään etu. Meillä on hälyttävän paljon opiskelijoita, jotka eivät saa vuodessa yhtään opintopistettä”, rehtori Aino Sallinen sanoo. Tällä hetkellä opettajien ja opiskelijoiden suhde jää Jyväskylässä hieman jälkeen valtakunnallisesta keskiarvosta. Yliopiston opiskelijavalintojen tulevaisuutta linjataan ...



Oikeuden kääntöpuoli

Kansanmurhasta syytetty Bosnian serbijohtaja Radovan Karadzic saapuu oikeuden eteen kuin hajamielinen professori luennolleen. Ennen istunnon alkua hän vitsailee oikeusavustajansa Peter Robinsonin kanssa ja hymyilee lämpimästi. Sitten Karadzic katselee lasin takana olevaan yleisöön vilkuttaen lähipiirilleen – ja minullekin. Tällainenko on mies, jota syytetään Srebrenican joukkomurhasta, jossa kuoli 8 000 ihmistä? Saman hymypojan omallatunnollako on useiden tuhansien siviilien kuolemaan johtanut Sarajevon piiritys? Karadzic ...



Herrat menettivät järkensä

Tuli kaunis kevätpäivä. Miljoona leskenlehteä koukistaa polvensa valmiina repimään tiensä läpi roudan ja asfaltin. Sepä ei juuri lohduta. Syyt liittynevät suoremmin, epäsuoremmin ja eivät ollenkaan Itämeren jäätilanteeseen. Ainejärjestöristeilyalus juuttui jäihin Tukholman edustalla. Me vaihdoimme Turku–Tukholma-risteilyn 13 tuntiin Tallinnan edustalla. Siinä ehtii joko juoda tai nukkua. Molempia ei. Krapulaisena yritän korjata uutisvajareitani. Päättelen, että olemme Suomen herrojen kanssa toisistamme tietämättä intoutuneet kokeilemaan terminaalista sedaatiota ...



Saamelainen etelän aalloilla

Bikka Puoskarin journalistiikan opinnot katkesivat jo ensimmäisen vuoden jälkeen. Sodankylästä kotoisin oleva saamelaisnainen tekee 20 tuntia viikossa suoraa lähetystä YleX Tänäänissä. ”Tulin viime kesänä Ylelle kotimaan toimitukseen kesätoimittajaksi. Se oli kivaa, ja tuntui siltä, että on oikeassa paikassa ja tehnyt oikeita valintoja. Mun piti tulla takaisin Jyväskylään viime syksynä, mutta näin kesän aikana, että YleX:ssä on paikka auki. En millään voinut olla ...



Arvio: Vuokko Hovatta – Liaani (Sony Music)

Laulaja Vuokko Hovatan toinen levy aiheuttaa kuuntelijassaan lievää huolta: jos Liaani päätyy kotisoittolistan kärkeen, onko seuraava askel Marita Taavitsaisen pitkäsoitto? Ultra Bra -menneisyyden viimeistenkin rippeiden karistaminen on vienyt Hovattaa entistä iskelmämpään suuntaan, vaikka uudella levyllä on myös herkkiä ja harkittuja kappaleita. Aivan Radio Suomen päiväsoittolistan hekumoilla ei kuitenkaan vielä olla. Satakieli-kappaleessa on paitsi vaikutteita kansanmusiikista myös jatsahtavasta laulelmasta ja Aulikki Oksasen ...



Pinnalle Ilokiven lavalta

Jyrockin lavalle kiivetessään useimmat bändit vasta haaveilevat maineesta ja levymyynnistä. Niistä moni on ponnistanut pitkälle. Vuodesta 1985 lähtien järjestetty Jyrock on aina pyrkinyt nostamaan esille uusia ja mielenkiintoisia bändejä. Siihen on selkeä syy: rahaa nimekkäiden artistien palkkaukseen ei ole yksinkertaisesti ollut. Lähellekään jokaisesta yli 400 Jyrockissa esiintyneestä yhtyeestä ei ole tullut listamenestyjää, mutta monta mielenkiintoista artistia on vieraillut vuosien varrella Jyväskylässä. Muun ...



Kiire, mikä ihana tekosyy

Nyky-yhteiskunnassa tuntuu olevan vallalla kulttuuri, jossa toimijan ihmisarvo mitataan kalenterimerkintöjen ja kiireen määrällä tai työpäivän pituudella. Ihmiset selittelevät kaikkea sillä, että heillä on kiire. Jos haluaisi viettää viikonlopun mökillä ilman kännykkää ja sähköpostia, saa helposti laiskan vätyksen leiman. Vapaa-aika on out ja burn out trendikkäästi in. Järjestötoiminta antaa osaltaan eväät loppuun palamiselle. Jo näin ylioppilaskunnan hallituspestin alkutaipaleen jälkeen voin sanoa, ettei vapaa-aikaa ...



Parempaa opetusta saa puhumalla

Luennon lopulla toistuu tuttu kuvio: Professori tiedustelee, jäikö kuulijoille kysyttävää. Saliin laskeutuu painostavan odottava hiljaisuus. Opiskelijat pälyilevät kurssitovereitaan. Eihän kukaan ole niin tyhmä, että avaa suunsa? Iltapäivä on jo pitkällä, ja kotiin olisi kiva päästä. Lopulta luennoitsija päästää salin kärsimyksistään. Palataan asiaan ensi viikolla. Tässä lehdessä kerrotaan väitöstutkimuksesta, jonka mukaan ensimmäisen vuoden opiskelijoista alle puolet on käynyt henkilökohtaisesti opettajansa juttusilla. Tutkimus on ...



Opiskelija kaipaa open juttusille

Alle puolet fukseista on keskustellut henkilökohtaisesti opettajan kanssa. Tuoreen väitöksen mukaan lyhyetkin kohtaamiset voisivat nopeuttaa valmistumista. Opiskelijoiden valmistumisaikojen lyhentämisestä mainittiin jo 1800-luvun lopulla, jolloin oltiin huolestuneita lääkäreiden 13 vuoden valmistumisajasta. Nykyisinkin vain 5–15 prosenttia opiskelijoista valmistuu tavoiteajassa eli viidessä vuodessa. Yksi syy valmistumisen viivästymiseen voi olla myös integroitumisen puute. Näin ajattelee uusien opiskelijoiden integroitumisesta yliopistoon väitellyt valtiotieteiden maisteri Susanna Lähteenoja, jonka mukaan ...



Usko ulos kaapista

Vaikka harva asia on enää liian henkilökohtainen yleisen keskustelun aiheeksi, uskosta ei opiskelijaruokaloiden pöydissä paljon keskustella. Puheviestinnän opiskelijan Krista Väisäsen mielestä kristinuskon ympärillä leijuu turhaa mystisyyttä. ”Uskovat saattavat sulkeutua liikaa omiin kuvioihinsa, mikä aiheuttaa helposti ennakkoluuloja.” Hiljaisen hissukan lisäksi toinen stereotypia uskovaisesta on kiihkoilija, joka lyö Raamatulla tajun kankaalle. Ääripäitä on kuitenkin Väisäsen mukaan harvassa. Itsekin uskossa olevan Väisäsen mielestä kristinuskoon liittyvän hämäryyden ...