Artikkelit kuukaudelle
Yliopistolaitos on siirtynyt uuteen olomuotoon, valtakunnan politiikkaa leimaa vain valtion taloudellinen tilanne, eikä tulevana vuonna ole vaaleja. Näin ollen ei siis ole mitään tehtävää ylioppilasliikkeelle? Väärin.
Näennäisen rauhallisen tilanteen kohdalla aktiivinen toiminta ja vaikuttamistyö ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Vaarana kuitenkin on, että tilaisuus hukataan.
On luonnollista, että ihmisillä on eroja arvopohjassa ja mielipiteissä ja että nämä antavat suuntaa tehdylle toiminnalle – jotkut ...
Päiväys: 18. tammikuuta 2010 | Kirjoittaja: Johanna Pietiläinen | Aiheet: Kolumnit | Avainsanat: vaikuttaminen, yliopistouudistus, ylioppilasliike | 1 kommentti
Pysyviä erottamisia ja opinto-oikeuksien perumisia väläytellyt Sora-työryhmä kirjoittaa lakiluonnoksensa uusiksi.
Kovia kurinpitosääntöjä yliopistoihin lupaillut lakiluonnos mennee uusiksi lausuntokierroksen jälkeen. Lainsäädäntöneuvos Salla Kalsi opetusministeriöstä kertoo, että luonnosta valmistellut niin sanottu Sora-työryhmä aikoo nyt miettiä uusiksi
muun muassa perusteet, joilla opinto-oikeus voitaisiin perua. Myös paljon kritiikkiä herättänyttä kohtaa pysyvästi erottamisesta tullaan muokkamaan.
”Lausuntoja tuli oikein hyvin, reilusti yli sata. Työryhmä on tehnyt jo nyt niiden ...
Päiväys: 18. tammikuuta 2010 | Kirjoittaja: Toimittaja | Aiheet: Uutiset | Avainsanat: kurinpitosääntö, opetusministeriö, Sora-työryhmä, terveysongelma | Ei kommentteja
Kandidaatin tutkintojen painoarvo kasvoi tiedekuntien välisessä rahanjaossa.
Opetusministeriöltä on luvassa Jyväskylän yliopistolle tänä vuonna aiempaa mittavampi tukipotti. Yliopiston niin kutsuttu perusrahoitus kasvaa noin 112 miljoonasta eurosta peräti 133 miljoonaan euroon. Yliopiston talouspäällikkö Päivi Seppä kuitenkin muistuttaa, ettei todellisuus ole aivan niin ruusuinen kuin vuosien 2009 ja 2010 summien vertailu antaa ymmärtää.
”Yliopistojen rahoitus on meni uuden olomuodon myötä kokonaan uusiksi, eivätkä summat ...
Päiväys: 18. tammikuuta 2010 | Kirjoittaja: Toimittaja | Aiheet: Uutiset | Avainsanat: budjetti, opetusministeriö, yliopisto | Ei kommentteja
Folkvaikutteista indiepoppia soittava jyväskyläläinen Captain Cougar julkaisi 2007 debyyttilevynsä Chapters, kiitellyn ja omaperäisen omakustanteen. Uuden levyn myötä yhtyettä on entistä vaikeampi kahlita mihinkään kategoriaan: tyyli kulkee omia polkujaan yhtä kauas kuin levyn sanoituksissa Amerikkaan lähtevä mainari. Eva Louhivuoren upean äänen kuljettamia kappaleita ei silti voi kutsua kokeellisiksi, sen verran ammattimainen ryhmä on kyseessä.
Erikoisuuden tavoittelu ulottuu myös muotoon: tarinan muodostava teemalevy ...
Päiväys: 18. tammikuuta 2010 | Kirjoittaja: Toimittaja | Aiheet: Arviot | Avainsanat: Captain Cougar, Of Dreams Long Gone | Ei kommentteja
Arto Halosen dokumentti Magneettimies on paitsi tarina nuorena nukkuneesta kulttimuusikosta myös ihmisistä, joiden elämän tämä muutti. Syöpään 26-vuotiaana kuollut Pekka Streng piirtyy elämästään kertovassa elokuvassa maagisena hippinä, ”liian hauraana maailmaan”, kuten ohjaaja itse määrittelee.
Jälkeensä hän jätti joukon musiikistaan ja personastaan lumoutuneita tai muutoin valaistuneita läheisiä. Haastateltujen joukossa on myös Strengin armeijakaveri, jyväskyläläiskirjailija Keijo Siekkinen.
Halosen henkilökohtainen ote tekee dokumentista erityisen koskettavan, ...
Päiväys: 18. tammikuuta 2010 | Kirjoittaja: Toimittaja | Aiheet: Arviot | Avainsanat: Arto Halonen, Magneettimies | Ei kommentteja
Slovenialainen filosofi Slavoj Zizek hahmottelee ohuessa pamfletissa Politiikkaa, idiootti! post-poliittiseksi kutsutun aikakautemme ideologisia ilmiöitä. Tarkastelun alla on esimerkiksi Bill Gatesin kaltaiset suuret lahjoittajat, joiden omaisuus on hankittu keinottelemalla tai riistämällä. Gates näyttäytyy Zizekille globaalin järjestelmän ristiriitaisuuden ruumiillistumana: yrittäessään lievittää globaaleja ongelmia hän vain pahentaa niitä entisestään.
Yksi tarkastelun kohde on myös Kiina, jonka harjoittamassa autoritäärisessä kapitalismissa demokratia saa väistyä dynaamisuuden tieltä. ...
Päiväys: 18. tammikuuta 2010 | Kirjoittaja: Toimittaja | Aiheet: Arviot | Ei kommentteja
Opetusministeriö julkaisi joulukuussa ristiriitaisesti vastaanotetun linjapaperin opintotuen uudistamisesta. Opintotukijärjestelmästä tulee tehdä tutkintojen tavoin kaksiportainen. Sen tulee tehostaa opiskelua. Ennen kaikkea opiskelijan toimeentulon tulisi perustua enenevissä määrin lainaan opintorahan sijaan, OPM linjaa.
Työurien pidentämiseen räätälöidyt uudistukset panevat tietoisesti opiskelijat ahtaalle. Tahti kiristyy, ja ministeriö on valmis uhkapelaamaan koulutetun työvoiman laadulla.
Uudistetullakaan opintotuella ei tule toimeen ”päätoimisen opiskelun” edellyttämällä tavalla. Vain opintorahan sitomista indeksiin ...
Päiväys: 18. tammikuuta 2010 | Kirjoittaja: Joel Kaitila | Aiheet: Kolumnit | Avainsanat: opintotuki, opintotukiuudistus, työura | Ei kommentteja