Artikkelit kuukaudelle

Liikunta vetosi kirjastonsa puolesta

Väistötilat opetukselle ja tutkimukselle puuttuvat edelleen. Asiasta tiedotetaan helmikuun loppuun mennessä. Elokuun alussa evakkoon joutuvan liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnan kirjaston lopullinen kohtalo on edelleen auki. Yliopiston kirjaston johtokunta jätti päätökset kampuskirjaston tulevaisuudesta edellisessä kokouksessaan pöydälle, ja siihen palataan 10. helmikuuta järjestettävässä kokouksessa. Yliopistolla on harkittu Liikunnan kirjastosta luopumista Alvar Aallon suunnitteleman L-rakennuksen remontin myötä kokonaan, jotta esimerkiksi tilavuokrissa voitaisiin säästää. ...



Sivari lähtee sotaan

Tietokonepelit eivät ole enää nörttien yksinoikeus. Miljoonat ihmiset rakentelevat vaihtoehtoista elämää verkkopeleissä, joissa voit olla vaikka presidentti. Yhteiskuntasimulaatio eRepublikiin syntyy joulukuun alussa kaksi uutta pelaajaa, pasifisti toimittaja sekä sotahullu sivari Jylkkäristä. Ensimmäinen työpaikkani 2 500 asukkaan eSuomessa on pieni puualan yritys. Sivari etsii töitä aseteollisuudesta. Uusia pelaajia varoitellaan, ettei kovapalkkaisiin firmoihin kannata mennä, sillä ne ovat venäläisten perustamia ”kuolinpesiä”, jotka imevät hahmolta ...



Hallitus paljastaa kaiken!

Jos ylioppilaskunnan vuoden 2010 hallitus saisi päättää, se osaisi lukea ajatuksia ja nukkuisi öisin vähemmän. Jylkkäri pyysi uusia vallanpitäjiä vastamaan Proust-kyselynä tunnettuun seurapeliin, jonka tarkoitus on paljastaa vastaajan todellinen luonto. Lisäksi hallitus paljastaa, mitkä sen ykköstavoitteet ensi kaudelle ovat. Puheenjohtaja Johanna Pietiläinen, 25 Pääaine: yleinen historia Tavoitteesi? Aion vuonna 2010 kehittää edelleen JYYn kuntasuhteita. Lempimotto? ”What's the worst thing that could happen?” Suurin pelkosi? Läheisen ...



Koulutus vie parimarkkinat kriisiin

Kaikista yliopistotutkinnoista 64 prosenttia oli naisten suorittamia vuonna 2008. Nuoremmissa ikäluokissa on valtava naisten koulutusylivoima. Se tulee vaikuttamaan merkittävästi pariutumismarkkinoiden rakenteeseen. Naiset ovat parinvalinnassa hypergamisia: miehen pitää yleensä olla naista parempi tai ainakin yhtä hyvä. Vähän koulutetut miehet ovat kuitenkin naisia huonompia. Voidaankin ennustaa, että yhä suurempi osa miehistä tulee syrjäytymään pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle. Samaan aikaan mieseliitin rinnakkaissuhteet yleistyvät. Silloin tigerwoodsit hoitelevat ...



Joka päivä luokan edessä

Kortepohjan ylioppilaskylässä syntynyt Jutta Urpilainen on saanut demareiden puheenjohtajana tottua olemaan huomion keskipiste. Luokanopettajakoulutus on kuitenkin valmistanut paitsi tarkkojen silmien edessä seisomiseen, myös erilaisten ihmisten kohtaamiseen. ”Opettajana uskon enemmän kannustamiseen kuin kurittamiseen. Myös puoluejohtajana uskon, että antamalla vastuuta ja mielekkäitä tehtäviä pääsee parempiin lopputuloksiin. Politiikassa tarvitaan sitkoa, ja lujuutta, mutta en usko, että kovuutta. On tärkeää, että pysyy sellaisena ihmisenä kuin on ...



Coming from Europe, going to Europe

Finland is increasingly popular among exchange students. Most come from Europe, where also the Finns are usually heading. Finland has become an increasingly popular country to do an exchange in. According to the statistics of the Centre for International Mobility the number of incoming exchange students has doubled since the beginning of the 21st century. Since year 2007 there have been ...



Huhut syövät tiedeyhteisöä

Tiedättehän, kuinka huhu liikkuu yliopistolla? Laitoksen johtoryhmän kokouksessa amanuenssilta lipsahtaa, että yliopiston johdon kanssa on keskusteltu asiasta ”Y”. ”Y” voi merkitä suuriakin muutoksia henkilökunnalle ja opiskelijoille, mutta kukaan ei toistaiseksi tiedä, mitä ”Y” tulee pitämään sisällään. ”Y:stä ei pidä olla huolissaan”, lupaa laitoksen johtaja, vaikka pyyhkii otsaltaan hikihyhmää itsekin. ”Y:tä” kerrotaan eteenpäin. Siitä tulee ”YX”, joka mahdollisesti vaarantaa paitsi opiskeluviihtyvyyden, myös tieteen ...



Tanssi opettaa kaatumaan

Kontakti-improvisaatio on hipaisuja, tarttumista, törmäämistä, nostamista, kaatumista – ja löytöretki oman kehon liikuttamiseen. Kaksi naista seisoo paljain varpain, otsillaan toisiinsa nojaten. Pakkasaurinko antaa pehmeää valoa, ja hetken on aivan hiljaista. Sitten kantapäät narahtavat äänekkäästi puulattiaa vasten, ja kehot tömähtävät hypyn jälkeen ilmassa yhteen. Anna-Kaisa Hirvanen ja Johanna Lapinniemi tanssivat Lutakon tanssisalin ylimmässä kerroksessa. Vai onko tämä tanssia? ”Kontakti-improvisaatio on sanatonta kommunikaatiota, vuorovaikutusta”, ...



Yliopisto pimitti professoreiden palkat

Hallinto-oikeuden asiantuntija pitää päätöstä laittomana. Yliopiston johto vetoaa yksityisyyden suojaan. Jyväskylän yliopisto aikoo kertoa professorien palkat vasta, kun oikeusistuin siihen pakottaa. Viime vuosi oli yliopistolain muuttumisen takia viimeinen, jolloin julkisista varoista maksettavat palkat olivat lain mukaan julkisia. Vuoden alusta voimaan tulleen uuden yliopistolain vuoksi esimerkiksi yliopiston hallituksen viime vuonna siunaama rehtorin uusi palkka ja professorien palkat ovat salassa pidettäviä. Professoriliitossa arvellaan, että professorien ...



Arviot: Kalle Veirto – Vilttiketjumies (Karisto)

Nimestään huolimatta Vilttiketjumies ei ole urheilukirja. On se sitäkin, mutta koko ajan taustalla seuraavaa salibandyn ikämiesten SM-karsintaan valmistautumista enemmän kirja kertoo kirjoittamisesta, perheenisänä olemisesta sekä Lahdesta – kaupungista, ”jossa on aina meneillään pikkumulkkujen piirikunnalliset”. Päähenkilö Kalle Virtanen on ainakin kolmelta neljäsosaltaan kirjailijan itsensä alter ego. Vilttiketjumiehessä Virtanen pyrkii murtautumaan pienkirjailijasta Kirjamessujen päälavalle. Uuden mullistavan teoksen, Räntämaan, pitäisi avata mahdollisuus tähän. Mutta ...